Se on yllättävän vaikea taito. Kolme neljästä parista ei tee sitä edes viikoittain. En puhu seksistä, jota myös harrastetaan vähemmän kuin vuosikymmeniin. Puhun sanoista. Kolmesta pienestä sanasta, minä rakastan sinua. Se on vähän surullista. Että emme sanallista tunteitamme. Jätämme sanomatta mielummin kuin sanomme. Helpompi on sanoa niitä muita sanoja. Sanoja, jotka arvostelevat, kritisoivat ja loukkaavat. Niissä olemme hyviä. On sanottu, että parisuhteissa puolisolle sanotaan enemmän negatiivisia sanoja kuin positiivisia. Kyllä te tiedätte, että mistä puhun. Asioista, jotka on tehty väärin tai jätetty tekemättä. Puolison tavoista olla ihminen, jotka poikkeavat omasta tavasta olla ihminen. Niin se vain menee. Kolme neljästä omalle rakastetulleen sanotuista asioista on arvostelevia, yksi neljästä kehuvia ja arvostavia.
Niin meidät tähän kaikkeen on kasvatettu. Onhan niitä niin sanottuja vanhan kansan ääniä, jotka silmät kiiluen väittävät, että lasta kehumalla pilaa hänen tulevaisuuden. Tulee lapsesta itsekäs ja ylpeä. Luulee itsestään liikoja. Ei olekaan nöyrä ja kuuliainen, vaan etsii itse oman tapansa elää, tulee esille. Eihän se käy. Piilossa tässä kulttuurissa on totuttu olemaan. Hävetä sitä, että julkisesti näyttää tunteensa. Tai jos joku kehtaa niin tehdä, niin julkisesti sitä ainakin paheksua. Hiljaa täällä kuuluu busseissa ja junassa istua. Seistä bussipysäkillä metrien päässä toisesta ihmisestä. Ahdistua siitä, että joku toinen tulee samaan hissiin. Puhumattakaan, että hymyilisi tuntemattomalle. Pahat aikeet siinä on heti hymyilijällä mielessä. Tai jos hymyn antaja on nainen, niin lupaus jostain isommasta. Turhaan täällä ei suuta hymyyn taivuteta.
Eikä siinä mitään, että on niitä vanhan kansan ääniä. Pahinta tässä on se, että on uuden polven ihmisiä, jotka eivät ymmärrä kyseenalaistaa niitä vanhan kansan ääniä. Ottavat annettuna. Niin kuin maailma pyörisi niin, että sen suuntaa ei koskaan muuttaisi. Siinä vain käy herkästi niin, että tuo tapa kasvattaa lasta mahdollisimman pienillä kehuilla johtaa aina johonkin. Eikä edes niin hyvään. Miten se ylipäätään sitten on edes parisuhteessa mahdollista, että muistaisi sanoa rakastetulleen kauniita sanoja. Eihän kukaan ole koskaan opettanut. Paska valuu aina alaspäin, eihän sille mitään vaan voi.
On tutkittu, että suurin syy avioeroihin on kommunikaatio puute. Emme puhu toisillemme. Tai jos puhumme, niin asioita, joilla ei ole mitään merkitystä. Tehkää testi. Muistelkaapa, miten olette itse viimeksi kertoneet esimerkiksi tarpeistanne ja haluistanne liittyen voimassaolevaan parisuhteeseenne. Milloin kertoneet rehellisesti puolisolle, että onko jotain, jota haluaisitte enemmän. Se kun on helpompi puhua jollekin kolmannelle osapuolelle. Ihmiselle, jolle asia ei edes kuulu. Kyllähän te tunnette niitä puolisoaan ulkopuolisille haukkuvia. Olisikohan se rakentavampaa kertoa sille puolisolleen, että on jäänyt jostain paitsi. Se on yllättävän vaikea taito. Olla suora ja rehellinen sille kaikkein läheisimmälleen.
Ymmärränhän minä, että aina ei ole kyse siitä, etteikö yrittäisi puhua. Onhan niitä ihmisiä, jotka eivät suostu kuuntelemaan. Suljetaan korvat ja teeskennellään, että kaikki on hyvin. Kun on tutkittu avioeroihin päättyneitä liittoja, niin monet kokevat usein tulleensa jätetyiksi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta eihän se koskaan niin ole. Mikään suhde ei pääty kuin salama kirkkaalta taivaalta. Siinä on ollut taustalla jopa vuosia kestänyt kommunikaatiovaje. Kuten eräs nainen minulle kirjoitti. Vuosia hän yritti puhua miehelleen, ehdottaen pariterapiaa ja muuta apua. Mies ei kuunnellut. Myöhemmin kertoi tulleensa jätetyksi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Toistan juuri kirjoittamani asian. Mikään avioliitto ei lopu kuin itsestään.
Olisiko syytä hieman avautua enemmän. Puhua muutaman sanan hissiin tulevalle. Mennä vähän lähemmäksi toista bussia odottavaa ihmistä. Unohtaa vanhan kansan elämää halveksivat oppirakennelmat. Sanoa rakastetulleen edes viikoittain rakastavansa. Ja ennen kaikkea, puhua mielummin kuin olla puhumatta. Kertoa toiveistaan, tarpeistaan ja haaveistaan. Väitän, että se vähentäisi merkittävästi nalkutusta, paskaa ilmapiiriä kotona ja eroja. Ei tarvitsisi arvailla ja tulkita. Ottaisi suun muuhunkin käyttöön kuin syömiselle. Parisuhteen käyttöön, puhumiselle ja suutelemiselle. On muuten helvetin hyvät tavat käyttää huulia.
Aloittaa vaikka jo huomenna aamuna. Kolmella pienellä sanalla, minä rakastan sinua. Voi olla, että aloittamalla aamu niillä sanoilla ei tarvitsisi päivän aikana sanoa kertaakaan niitä puolisoa arvostelevia sanoja.
Sillä hyvällä on tapana johtaa hyvään.