Olen sähkösaunamies.
Sitä se kaupungissa asuminen pahimmillaan tarkoittaa. Saunon noin kaksi kertaa kuukaudessa kaupungin yleisissä saunatiloissa. Se on sellaista ryhmäsaunomista, jossa ryhmäsaunakumppanit koostuvat keskimääräisesti minua vuosikymmeniä vanhemmista herrasmiehistä, joille saunominen tarkoittaa ämpärillinen vettä kiukaaseen ja katsotaan, että säilyykö henki.
Miksi minä saunasta kirjoitan? Siksi, että en tiedä parempaa metaforaa parisuhteelle kuin saunominen ja siksi, että saunoin viikonloppuna pitkästä aikaa saunassa, joka tarvitsee lämmitäkseen puuta eikä kiukaassa olevaa käynnistysnappulaa.
Hämärä valo, lempeä löyly ja tulipesästä kuuluva palavien puiden humina.
Olen aiemmin kirjoittanut, että puilla lämpiävä sauna on kuin naisen syli, josta ei haluaisi koskaan lähteä pois. Sen lempeässä lämmössä koko muu ympäröivä maailma lakkaa olemasta ja elämä koostuu yhdestä pysähtyneestä hetkestä ja jonoksi laitettuina hetkistä muodostuu määräämättömän ajan kestävä kahden ihmisen välinen rakkaussuhde, joka perustuu tunteeseen, eikä tottumukseen.
Äh, tämä alkaa mennä siirapin ja kliseiden puolelle. Kuinka olisikaan ihana kirjoittaa tähän seuraavaksi se itsestään selvin metafora kiukaan tulipesästä ja siitä, että ilman huolenpitoa kiukaan hehku sammuu jättäen jäljelle vain kytevän hiilloksen, joka sekin ajan myötä sammuu pois. Enkä minä tässä ole yrittämässä arvottaa, että koko elämänmitan kestävä parisuhde olisi jotenkin parempi tapa olla parisuhteessa kuin mikään muukaan.
Jokainen ihmisten välinen rakkaushetki on omalla tavallaan yhtä tarpeellinen ja tärkeä kuin lupauksesta kuolemaan kestävät rakkaussuhteet. Olen ehkä enemmän kirjoittamassa näkyväksi sitä, että jokaiseen hetkeen olisi syytä suhtautua kuin istuisi nautinnollisessa puilla lämpiävässä saunassa. Näyttäisi haluamalleen ihmiselle, että todellakin haluaa. Puhaltaisi hiillokseen ja hehkuisi kuumana.
Me niin helposti ajaudumme sähkösaunatunnelmaan. Mennään sieltä, mistä aita on matalin. Tiedän sen, koska harrastan sitä myös itse. Jos voi olla näkemättä vaivaa, niin on näkemättä vaivaa ja tekee kaiken sillä helpolla mahdollisella tavalla. Painaa kiukaasta nappulan päälle ja odottaa, että lämpenee. Istuu muutaman minuutin lauteilla ja ottaa nopeat löylyt. Ei jää hetkeen, vaan on hetkessäkin jo seuraavassa hetkessä.
Parisuhde, joka vain on, ei mitään muuta. Kuin seinällä sekunti sekunnilta nakuttava kello, joka kiertää ympyrää. Mitään muuta ei tapahdu kuin se, että aika vähenee ympäriltä, kunnes vuosien päästä loppuu kokonaan.
Sitäkö me haluamme? Sitäkö me selitämme itsellemme valehdellen, että niin tämän pitää mennäkin. Selitämme, että on aivan normaalia lopettaa seksielämä vuosien yhdessäolon jälkeen. Silmät kirkkaina vakuuttelemme, että emme tarvitse enää intohimosta syntyvää hehkua kasvoillemme. Se riittää, että olemme yhdessä mahdollisimman turvallisia ja hyviä vanhempia lapsillemme ja yhteinen bonustili kerryttää kivoja alennuksia.
En minä sillä, etteikö pitäisi olla mahdollisimman turvallisia vanhempia lapsillemme tai etteikö ostosten keskittäminen olisi jotenkin järkevää, mutta sekö riittää? Riittääkö se, että arki pyörii ihan mukavasti siinä ympärillä? Jos riittää, niin hyvä sitten. Jos saan silti hieman kyseenalaistaa sen esimerkiksi sillä, että miksi se tuntuu olevan niin, että vuosia parisuhteessa olevat tuntuvat olevan niitä helpoimpia yhden yön seuralaisia? Miksi puolet parisuhteessa elävistä on pettänyt puolisoaan?
Onko kuitenkin niin, että kaikesta vakuuttelusta huolimatta pelkkä arki ei riitäkään, vaan satunnainenkin poskella vieraileva hehku on tervetullutta?
Ehkä sen unohtaa vuosikymmeniä sähkösaunassa saunoneena, että on jotain paljon nautinnollisempaakin olemassa. Ehkä sen ymmärtää sitten, kun vuosien tauon jälkeen kokee jotain ihan muuta. Istuukin sillä puusaunan lauteella ja kuulee puiden voimakkaan äänen sen liekehtiessä kiukaan tulipesässä ja ymmärtää, että ei ole edes halunnut yrittää sitä minimiä enempää. On käynyt niin, että kaksi ihmistä on päättänyt vain luovuttaa.
Se on aina yhtä typerää kirjoittaa, että elämä on kovin lyhyt. Mutta kun se on totta. Loppujen lopuksi ne hetket, jolloin on edes mahdollista istua sylikkäin hämärässä ja kuumassa huoneessa, ovat hyvin rajallisia. Ei niitä hetkiä kannata hukata alisuorittamiseen tai vain tavan vuoksi tekemiseen.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että aika ei ole parisuhteen onnistumisen kriteeri, niin vahvasti arvelen, että antamalla jokaisena hetkenä itsestänsä kaiken rakkauden toisen vastaanotettavaksi ja pitämällä huolen siitä, että tulipesässä on tarpeeksi puuta, niin ihminen, joka istuu alasti sylissäsi, ei koskaan halua lähteä siitä pois.
Miksi sitä kaipaisi johonkin sellaiseen, joka jo istuu siinä vieressä?
Mitä kaupunkisaunojiin tulee, niin sähkösaunaihmiselläkin voi olla puusaunaihmisen sielu.
Ikävästi siinä kohdassa, kun on ensin (omassa häpeän, pelon ja puhumattomuuden sammiossa) rakentanut reippaan tytön roolia kaiken laimeuden ja jäähtyneen kiukaan pihahdusten kestävänä, luullen että kun eteen tulee se kova paikka niin siitä pystyy aloittamaan ja alkaa uuden ehomman ihmissuhteen rakentaminen, voikin olla niin että se toinen mykkä henkilö onkin jo elänyt ajatuksissaan omaa elämäänsä eteenpäin eikä mikään puhuminen ja rakastaminen enää riitäkään kääntämään sitä laivaa.
Siinä kohdassa on vaikea uskoa että kaikella on ollut tarkoitus ja lopulta kaikki menee niin kuin pitikin mennä.
Me ollaan miehen kanssa otettu tavaksi saunoa pitkän kaavan mukaan, kun lapset on menneet nukkumaan. Silloin vaihdetaan kuulumiset ja keskustellaan mieltä painavista asioista. Nyt ollaan lisätty siihen ripaus läheisyyttä siten, että ollaan joskus pesty toisemme. Mikä uskomaton läheisyyden tunne on kun toinen hiljaa ja hartaasti pesee sinut ja saat vain nauttia kosketuksesta. Tämä ei ole meille mikään eroottinen juttu, vaan keino osoittaa rakkautta, välittämistä ja läheisyyttä.
Kun tähän suhteeseen hypättiin, uusioperheeksi suoraan vanhoista suhteista, kaikkien järkytykseksi. Vannottiin että meidän suhde ei ainakaan kaadu läheisyyden tai keskustelun puutteeseen, kuten aiemmat suhteet. Siitä on pidetty kiinni, ja tällaisten pienten juttujen takia ei tarvitse epäillä.
Saunokaa ihmiset ja nauttikaa toisistanne ilman kiirettä.
Kyllä se riittää, ei kokoajan tarvitse jahdata parempaa ja kauniimpaa. Ja kyllä meillä ihmisillä on velvollisuuksia myös toisiamme kohtaan, ei toista jätetä kuin vanhaa rukkasta silloin kun hän tarvitsee eniten tukea. Olkaa ihmiset rehellisiä, itsellenne ja muille, siitä saa sisältöä elämään ja merkitystä.
Kirjoitat niin kauniisti. Kiitos.