Törmäsin sosiaalisessa mediassa gallupiin, jonka kysymyksenä oli, että voiko parisuhteessa oleva mennä sekasaunaan. Kuvittelin kyseessä olevan jonkinlaisen vitsin, mutta kun luin vastauksia niin vitsi ei ainakaan naurattanut, sillä moni vastasi, että ei.
Perusteluita monella ei ollut ollenkaan ja joillakin perusteluna oli, että sehän on itsestäänselvää, että ei saa mennä. Muutama olisi antanut luvan mennä saunaan vaatteet päällä ja yksi, että jos sauna on täynnä sukulaisia niin sitten saa mennä. Sen jälkeen lakkasin lukemasta.
Toisaalta, olen minä kuullut, että eräässä parisuhteessa kiellettiin halaamasta ketään muuta kuin omaa puolisoa, sillä halaaminen on jo pettämistä. Ehkä saman logiikan mukaan samassa saunassa istuminen on myös pahemmanlaatuista pettämistä ja jos se ei vielä olekaan, niin kyllähän sekasaunassa istuminen johtaa minuuteissa villeihin orgioihin. Sellaisia ne avantouinnin sekasaunatkin ovat. Kyllä. Käykää kokeilemassa.
Vakavammin puhuttaessa, niin onhan siinä jotain surullista, että mieli on niin pelokas ja ahdas. Se että kokee sekasaunan uhkaksi itselleen on merkki jostain rikki menneestä, jota ei ole yritettykään korjata. Tai onhan heitäkin, joiden mielessä parisuhde on niin ahdas komero, että sen aikana ei saa mennä samaan hissiin naapurin kanssa. Jos se ei suhteen kumpaakaan osapuolta haittaa niin olkoon asia niin, mutta jos toinen kokee ahtaanpaikankammoa, niin hänen ei pidä suostua elämään elämäänsä toisen ihmisen traumojen kautta.
Itselleni kysymys oli vitsi. En ole edes ajatellut, että sekasaunassa käyminen olisi millään muotoa sellaista, joka aiheuttaisi kysymyksiä. Sehän kertoo enemmän kieltäjästä kuin kenestäkään muusta. Hänen mielessään sekasauna näyttäytyy jopa seksuaalisena. Kieltämisen sijaan kannattaisi työstää sitä, että miksi näin on.
Sekasaunomaan ystävät!

Tämä on sitä puolison kontrollointia mitä saa tehdä ja mitä ei, tai oma seksuaalisuus mihin alastomuus monesti mielletään on niin rajoittunut, että se ulottuu jo puolisoon. Jotkut eivät ole alasti edes puolisonsa edessä ja heille on kauhistus, että puoliso olisi alasti jonkun muun edessä.
Olimme taannoin bileissä, jossa sekasaunottiin porukalla. Itse en tykkää saunoa sekasaunassa, en osaa sanoa miksi, se ei vaan tunnu hyvältä, mutta mies saa kyllä mennä ja menikin ja minusta nämä on asioita mistä lupaa ei tarvitse kysellä. Minulla ei ole mitään määräysvaltaa häneen, eikä parisuhteessa sellaista pidä koskaan olla. Aikuinen ihminen hoitaa omat ongelmansa, koska pitäisi ymmärtää, että ei ole tervettä kuvitella, että tämmöinen olisi pettämistä, tai että siellä aletaan porukalla panemaan 🙈.