Nouse ylös. Tee itsestäsi näkyvä. Tee itsestäsi numero. Äläkä tee edes mitään pientä numeroa, vaan tee mahdollisimman suuri numero. Sano ääneen, että sinä olet parisuhteessasi sitä varten, että sinua rakastetaan ja sinä tulet nähdyksi. Aseta rakastetullesi ehto. Älä anna hänen kävellä joka ikinen päivä sinusta ohi. Älä anna kaiken muuttuvan pelkäksi tavaksi.

Mene peilin eteen. Katso, kuinka kaunis sinä olet. Katso huuliasi, jotka ovat olleet aivan liian pitkään ilman suudelmia. Katso ihoasi, jonka pinnassa ei ole sormenjälkiä. Katso koko vartaloasi, jota kukaan ei ole koskettanut aikoihin halukkaasti. Katso syvälle silmiisi ja kysy itseltäsi, että oletko muka vain sen arvoinen, että sinä olet kuin ilmaa ihmisesi edessä.

Ota hyvä ryhti. Kerää kaikki rohkeutesi. Pue päällesi kaikkein kaunein hymysi. Hymy, joka kutsuisi luoksensa minkä tahansa huoneen huoneessa olevan katseen. Ymmärrä arvosi. Se on paljon enemmän kuin ihminen, joka on luvannut sinua rakastaa, mutta joka on yhdessäkin ollessa aivan jossain muualla kuin sinun kanssasi.

Sinä olet kaiken rakkauden arvoinen. Sinä olet jokaisen kosketuksen arvoinen. Jokainen suudelma, joka huulillesi on jäänyt antamatta, vaatii saada ne kaksin verroin takaisin. Eihän rakkauden pitänyt olla välinpitämättömyyden muotoinen tila, jossa itkeä iltaisin itsensä uneen. Rakkauden piti olla yhteinen koti, jonka seinien sisällä hukuttaa toisensa kosketuksilla ja huomiolla.

Sen sinä ansaitset. Sitä sinulla on oikeus pyytää. Sinun ei ole tarkoitus mennä rakkaudessasi hukkaan. Sinun ei kuulu olla koriste-esine kirjahyllyn päällä pölyttymässä. Sinun kuuluu saada olla huoneen keskeisellä paikalla, jossa sinä tulet nähdyksi ja kuulluksi. Sinun tulee saada rakkaus, joka sinulle luvattiin. Mikään muu ei saa riittää. Mihinkään muuhun ei tarvitse tyytyä. Ei rakkaus ole jatkuvaa kosketusta ja halua, mutta ei se ole myöskään jokapäiväistä ohikävelyä ja huomaamattomuutta.

Pidä hymy kasvoillasi. Pidä ryhti hyvänä. Kävele rakastettusi eteen ja sano hänelle, että sinä olet jäänyt paitsi. Sano, että sinä tarvitset paljon enemmän kuin huoneen kokoisen välimatkan ja iltojen hiljaisuuden. Sano, että sinä olet kaunis ja sinä ansaitset se, että se sanotaan ja näytetään sinulle. Sano, että yksin voi olla olematta yhdessä. Yhdessä yksin oleminen tuntuu kaikkein yksinäisemmältä. Tee itsestäsi näkyvä. Vaadi, että sinua rakastetaan ja jos ei rakasteta, niin päästetään vapaaksi.

Älä suostu siihen, että elät loppu elämäsi saamatta siltä sitä, mitä kaikkein eniten kaipaat ja haluat. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Sinä olet paljon enemmän.

Sinä olet maailman kaunein hymy, jolla saa huoneen jokaisen katseen kutsuttua luoksensa.

6 kommentti

  1. Kaunista. Sami, kysymys sinulle. Sanoitko sinä toisessa avioliitossasi näitä asioita silloiselle puolisollesi heti jos sinusta tuntui juuri tuolta mitä postaus kuvaa? Jos et sanonut niin mikä sinä olet yhtään ketään postauksissasi vihjailemaan välinpitämättömiksi silloin. Parisuhde on yleensä avointa. selkeää ja terveet yhdessä sovitut rajat omaavaa vuorovaikutusta ainakin terveellä itsetunnolla varustettujen ihmisten välillä. Vai onko ideaaliparisuhde sinulle sellainen missä sinun ei tarvitse sanoa suoraan kumppanille mitään tunteistasi ja tarpeistasi ja oletat että kaikki tulee sinulle hyöhenenkeveästi leijaillen annettuna ja jos ei tule niin hyppäät lennosta seuraavaan suhteeseen etsimään uutta sielunkumppanuutta tai kaksoisliekkiäsi? 😉

    1. Teksti ei kertonut minusta. Suhteissani ei ole koskaan ollut tuollaista. Koeta yrittää päästä yli jo viisi vuotta sitten tapahtuneesta erosta. Me olemme päässeet. Eikä sinun tarvitse huolehtia minun tarpeiden sanottamisesta. Ole onnellinen siitä että sinulla on tarpeidensa sanoittava puoliso. Tsemppiä silti viisi vuotta sitten tapahtuneen eroni irtipäästämisestä. Vielä se näköjään mielessäni pyörii kun se piti jälleen esille ottaa. Silti uskaltaisin suositella että jätä se jo taaksesi. Tuo alkaa olla jo surullisen pakkomieleistä rinnastaa kaikki lukemanansa tekstit viisi vuotta sitten tapahtuneeseen eroon.
      Mene vaikka rakkausihmisesi eteen ja kiitä häntä siitä, että hän osaa kertoa ja osaa tilanteessa kuin tilanteessa sanoittaa tunteensa. Kaikki on hyvin. Hengitä. Elämä on mennyt kaikilla eteenpäim viidessä vuodessa. Kuten sanoin, yritä sinäkin päästä yli. Pahoittelut jos eromme on vieläkin mielessäni ja että se koskee elämääsi niin paljon. Kannattaa peilin edessä kysyä itseltäsi, että mihin kohtaan sinua se on osunut kun vielä viiden vuoden päästä palaat siihen. Hyvää viikonloppua.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *