”Itselläni on ollut vuosia kulissit kunnossa, kukaan ei ole nähnyt mitä seinien sisällä todellisuudessa tapahtuu. Olemme se klisee perhe, jossa lapsia, koira ja vanhemmat. Vanhemmat, jotka vuosia riidelleet turhista asioista, kunnioitus ja arvostus toista kohtaan unohtunut. Kun aikanaan ehdotin pariterapiaa, mieheni sanoi, ettei ole mitään syytä lähteä, kaikki on kunnossa. Niin, hänestä kaikki oli kunnossa, hän päätti niin.
Olen aina tehnyt niin kuin toinen on halunnut, ollut hallittavissa. En ole jaksanut ruveta sitten isomman riidan tuoksinassa vääntämään enää asioista, koska siitä seurannut aina sama kaava: mökötys, mykkäkoulu ja lopulta asia josta riidelty on ollut minun syytäni ja minun pitänyt pyytää anteeksi. On siis päässyt helpommalla, kun on itsensä ja mielipiteensä unohtanut.
Lopetin harrastuksia, hoidin lapset ja kodin, koko ajan töitä tehnyt. En ole sohvalla makaillut työpäivän jälkeen ja odottanut, että joku kantaa ruokaa eteeni. Mieheni kyllä on saanut tuon kaiken, elänyt täysihoidossa.
Jotain tapahtui muutama vuosi sitten, tajusin ettei tämä ole sitä mitä minä haluan. Rupesin ajattelemaan avioeroa. Uskalsin ruveta jälleen tapaamaan ystäviäni, ruveta kuntoilemaan. Mitä tapahtui? Alkoi puolison puolelta valtava syyllistäminen; miksi minä käyn lenkillä? No koska siitä tulee minulle hyvä olo. ” Et sä noin voi tehdä, aina käyt vaan lenkillä”. Joo, käynhän minä tunnin useampana päivänä viikossa. Keneltä se on pois? Häneltä.
Kun vihdoin uskalsin laittaa avioeron vireille, alkoi valtava syyllistäminen siitä, kuinka voin olla niin raukkamainen, että kehtaan hakea avioeroa. Mitään vikaa ei tietysti ole toisessa osapuolessa, joka useampaan kertaan on itse ääneen uhonnut hakevansa eroa, koska ei jaksa enää katsoa minua.
Nyt, kun ero vireillä aloitti puoliso itsemurhalla uhkailut. Minä olen syypää siihen, että jos/kun hän jotain tekee itselleen. Saan kuulemma sitten sen ”mitä olen tilannut”. Hän kuulemma toteuttaa aikeensa sinä päivänä, kun ero on virallinen. Mahtava taito pitää koko perhe varpaillaan ja hallinnassa, kun itsemurhalla uhkailee. Kysyinkin, ajatteleeko hän ketään muuta, kuin itseään. On nimittäin tullut harvinaisen selväksi se, että kaikki mitä minä sanon tai vaikka viestillä kirjoitan, on täysin merkityksetöntä.
En olisi ikinä uskonut kahdenkymmen vuoden suhteen jälkeen tilanteen kärjistyvän tällaiseksi. Miten oma puoliso eron hetkellä muuttuu hirviöksi, tuntemattomaksi. Alusta asti olen sanonut ja toivonut, että asiat olisi voitu sovussa hoitaa, valitettavasti tästä kaikesta on sovinnollisuus hyvin kaukana.
Omakin psyyke on kovilla, mutta pakko jaksaa itseni ja lasten tähden.
Sinä päivänä, kun ero on virallinen toivon, että voin tuntea olevani vapaa.”
Luin juuri eilen loppuun kirjan ”Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi” ja tämä on aivan liki kuin siinä kirjassa, ainoastaan pidennetty versio. Voimia kirjoittajalle 💚
Itsekin kuunnelu se kirjan niin aattelin että minun elämästä on tehty kirja.
Kannatta lukea/kuunnella.
Tämä kirjoitus oli kuin omasta elämästäni, sillä erotuksella että itsetuhoisuudella uhkailu on kuulunut kuvioon mukaan pidempään. Itsemurhalla uhkailu on vallan käyttöä, sillä saa todellakin pidettyä perheen varpaillaan. Muista kuitenkin, että et ole vastuussa aikuisen ihmisen valinnoista, olivatpa ne lopulta mitä tahansa. Toivon sinulle paljon voimia, olet menossa parempaa kohti 💛