Sinulle sanotaan, että kaikki on hyvin. Ei kaiken tarvitse olla hyvin. Sinä saat ajatella, että tänään kaikki on ihan jotain muuta kuin hyvin.

Sinulle sanotaan, että vaikeuksien kautta voittoon. Ei sinun tänään tarvitse voittoja miettiä. Sinä saat ajatella sitä vaikeutta. Pysähtyä siihen ja antaa lupa.

Sinulle sanotaan, että huomenna kaikki on paremmin. Mistä he sen tietävät? Huomenna voi olla aivan yhtä huonosti. Vielä. Joskus voi olla paremmin. Et sinä tarvitse kiritystä pois jonnekin parempaan. Se tulee sitten kun on sen aika.

Sen sijaan, että luettelet ulkoa oppimiasi self help -kliseitä, niin ole hänen kanssaan tässä vaikeudessa. Jää siihen kiirehtimättä. Käyttäydy kuin hän olisi ihminen. Hänelle tulee paine päästä pois tästä jonnekin parempaan. Aivan kuin hän ei kelpaisi tällaisena. Vaan vasta sitten huomenna kun kaikki on paremmin.

Puhu hänelle tai ole vain läsnä. Sinun ei tarvitse edes puhua. Anna hänen ahdistukselle tai surulle tai mille ikinä tila. Älä hoputa eteenpäin. Ehkä hän ei vielä jaksa olla se parempi huominen.

Se mitä voit tehdä on kantaa hänen kanssaan surua. Hänen pitää silti itse surra surunsa pois. Sillä aikataululla joka on hänelle luonteva.

Ole siinä. Se on eniten.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *