Sosiaalisessa mediassa mies kertoo hauskan tarinan siitä, että herää aamulla rakkaansa vierestä niin, että heidän välissään sängyllä lojuu melkein kokonainen rullakebab. Rullakebabin sänkyyn on tuonut hänen kumppaninsa, joka oli aamuyöllä tullut illanvietosta kotiin niin sanotusti kioskin kautta ja päättänyt syödä yhdistetyn aamu- ja iltapalan suoraan sängyssä. No, uneksihan se oli kääntynyt.
Seuraavassa postauksessaan mies kertoo saaneensa päivitykseensä hämmentäviä vastauksia. Hyvin moni miespuolinen ihminen oli kyseenalaistanut sen, että miten mies on ylipäätään antanut naisellensa luvan lähteä yksin baariin. Mies ihmettelee postauksessaan heidän käyttämää termiä ”antaa lupa”.
Samaa ihmettelen minäkin.
Minkälainen on parisuhde, jossa toinen parisuhteen osapuolista ei saisi lähteä yksin baariin? Sanokaa minulle, että sellaisia parisuhteita ei ole olemassa, jossa omalle ajalle ja omalle elämälle pitää anoa lupa suhteen toiselta osapuolelta.
Moni mieshän käyttää tässä tilanteessa huumorimielessä termiä ”kysyä lupa hallitukselta”, joka on paskaa huumoria, koska jos parisuhteessa on olemassa hallitus ja oppositio, niin se on perkeleellinen parisuhde.
Tietenkin asiasta pitää sanoa ja neuvotella puolisonsa kanssa, mutta lähtökohtaisesti termi saada lupa on pelottavan ahdas kuvaamaan parisuhteen vapauden tilaa. Ei kai ihmisen oma elämä saa loppua siinä vaiheessa, kun hän sitoutuu olemaan parisuhteessa rakastamansa ihmisen kanssa. Kuten kirjailija Kari Hotakainen on joskus tokaissut, että parisuhde, jossa ei saa olla koskaan yksin, on sietämätön parisuhde. Tässä tapauksessa yksin oleminen tarkoittaa myös sitä, että viettää aikaa myös muiden ihmisten kanssa kuin oman puolisonsa.
Olen törmännyt muutama vuosi sitten parisuhteeseen, jossa parisuhteessa olevat ihmiset saivat lähteä ilman toista baariin, mutta jossa parisuhteen miespuolinen henkilö sääti naiselle kellonajan, jolloin naisen piti viimeistään olla kotona. Puoliso antoi siis naiselleen kotiintuloajan kuin teini-ikäiselle lapselle. En tiedä, seurasiko tilanteesta rangaistus ja kotiarestia, jos nainen myöhästyi kotiintuloajasta.
Nainen oli tilanteesta ahdistunut, koska hänen piti joka ikinen kerta jättää hauska ilta kesken, koska hänen piti lähteä kotiin, jotta hänen puolisonsa ei suuttuisi. Onneksi tämä suhde on jo loppunut ja nainen saanut vapautensa. Samaa sanoi sosiaaliseen mediaan kirjoittanut mies. Hän kirjoitti kommenttina, että jos hän alkaisi säätämään puolisolleen kotiintuloaikoja ja ei päästäisi häntä yksin baariin tai muualle, niin kyseessä olisi pian aivan ansaitusti päättyvä parisuhde.
Yhdellä tuttavapariskunnalla on sääntönä se, että jos on tulossa illanvietosta aamuyöksi kotiin, niin ei tarvitse ilmoittaa illan aikana mitään, mutta jos päättääkin mennä esimerkiksi ystävänsä luokse yöksi, joka asuu lähempänä ja täten säästää taksimaksun, niin siitä pitää ilmoittaa. No, monelle tämä ajatus on kuulemma sietämätön, koska sillä mahdollistetaan pettäminen. Nainen onkin sanonut tuttavilleen, että jos hän haluaisi baari-illan aikana pettää puolisoaan, niin hän voisi esimerkiksi panna vessassa, että se ei ole siitä kiinni, että meneekö yöksi kotiin vai ei. Toistaiseksi ei ole ollut tarvetta panna muita ihmisiä vessassa eikä muuallakaan.
Itseäni ahdistaa ajatus, jossa parisuhde olisi niin suljettu, että yksin baariin menemisestä tehtäisiin numero tai että siitä pitäisi tuntea syvää syyllisyyttä. Tietenkin niissä rajoissa, että ei ole koko ajan menemässä yksin sinne baariin ja ei koskaan vietä aikaa tai yhteisiä baari- tai mitä tahansa iltoja oman rakkaansa kanssa, mutta jos sellainen tilanne on, niin sellainen parisuhde pitää vain lopettaa, koska kyseisessä tilanteessa ei arvosteta parisuhdetta tai omaa puolisoa millään tavalla. Ei sellaisessa suhteessa pidä kenenkään elämäänsä ja rakkauttaan tuhlata.
Mutta minä olenkin vapauden suuri ystävä ja minusta kaikki liian ahdas ja liian pieneksi puristettu on ajatuksenakin vastenmielinen. Tuntuisi kauhealta estää puolisoni hauskanpito tai itsestäni ulkopuolinen elämä. Minä kun en häntä tai ketään omista, joten minulta ei tarvitse pyytää lupaa omaan elämään. Se on minulle itsestään selvää, että minä en kuulu kaikkeen hänen elämässään ja hän ei kuulu kaikkeen minun elämässäni.
Tietenkin on eri asia, että jos omasta vapaasta tahdosta suostuu jonkun toisen ihmisen vallan alle, mutta siinäkin on tärkein seikka se vapaa tahto. Tosin, en henkilökohtaisesti usko, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. He ovat vain jo niin alistettuja, että se kaikki tuntuu normaalilta.
Mitä sosiaaliseen mediaan kirjoittaneeseen tulee, niin hän oli ilahtunut aamuyllätyksestä sängyllä, sillä kyllä se rullakebab vielä sen verran syömäkelpoinen oli, että siitä sai ihan mukavan aamupalan.
Tai vatsataudin, mutta elämässä ja rakkaudessa on tärkeää ottaa riskejä.
Tässä pitäisi ehkä taas tietää kokonaisuus. Totta kai jokaisella on oikeus omiin menoihinsa kyselemättä lupaa niihin, mutta parisuhteessa varsinkin perheellisenä myös tilanne kokonaisuudessaan täytyy huomioida. Ei ole mahdollista ottaa jatkuvasti ja yllättäen omaa vapautta mennä silloin kun huvittaa tai kaverit kysyvät, jos se tarkoittaa vaikkapa sitä, että seuraavana päivänä toisella osapuolella kuluu päivä krapulassa sängynpohjalla ja toinen joutuu juoksemaan lasten kanssa ympäriinsä, hoitamaan arjen ja kodin. Menemisten ja arjen hoitamisen pitäisi olla tietyti vastavuoroisia ja pakkaan pitäisi sovittaa myös se yhteinen aika ja yhteiset illanvietot. Tavallaan ymmärrän ihmisiä, joita toisen illanvietot häiritsevät, sillä epäilen vahvasti, että näissä tapauksissa jokin näistä asioista ei ole kohdillaan.
Oman miehenikin kanssa olemme joutuneet keskustelemaan paljon siitä, kuinka ajankäyttö toteutetaan perheenä, sillä palasia on paljon. En ole koskaan halunnut kahlita häntä, mutta ei ole ollut helppoa kun on ollut hetkiä, jolloin mies on ollut joko töissä (ajoittain jopa lähemmäs 100h/vko), iltakokouksissa/-koulutuksissa tai harrastuksissaan. Siihen jos lisää vielä kavereiden tapaamisen ja illanvietot niin eipä sitä aikaa juurikaan jää yhdessäololle ja perhe-elämälle, saati sille, että mies olisi vastavuoroisesti ollut kotona lasten kanssa.
Onneksi tilanne on omalla kohdallani ajan kuluessa muuttunut!
Ei siis kannata unohtaa sitä, että tarinalla on aina myös toinen puoli, ja sillä rajoittavalla osapuolella varmasti myös syynsä rajoituksiin (vaikka kieltämättä omaan korvaanikin tuo rajoittaminen sanana kuulostaa kamalalta!) ”Rajoittaja” ei välttämättä halua rajoittaa toisen vapautta vaan puolustaa yhteistä elämää tilanteessa, jossa toinen ei ymmärrä mitään rajoja olevan. Ja vaikka kuinka haluaisi ettei niitä olisi niin onhan niitä, jos perheenä eletään. Vapaus vaatii myös vastuuta, ymmärrystä siitä, että oma osansa on tehtävä. Kun on viettänyt vapaailtaansa on palattava arkeen, hoidettava osansa, otettava se kumppani ja muu perhe kainaloon ja aikanaan annettava vuorostaan toiselle osapuolelle mahdollisuus omaan aikaan ja rauhaan.
Tavallaan toivon, että olisin taistellut näiden puolesta enemmän ja ollut vähän rajoittajatyyppi, nyt koen olleeni mahdollistaja. Mies sai omin ehdoin sekä uran, perhe-elämän että ”sinkku”elämän kavereidensa kanssa.
Kyllä tällaisia parisuhteita on. Itse elin 15 vuotta sellaisessa parisuhteessa. Eikä kyse ollut vain baari-illasta (baariin en edes päässyt, en saanut lupaa sellaiseen) vaan menet kavereiden kanssa ulos syömään tai kahville niin klo 19 pitää olla kotona.
Erinomainen kirjoitus. On aivan eri juttu kohteliaasti kertoa, että aikoo viettää iltaa jossain ilman puolisoa, kuin että pitää pyytää lupaa. Toki voi neuvotella, jos toinen olisi vaikka toivonut yhteistä iltaa tai menoa. Sama juttu tietenkin, jos ilta venyy pitkäksi; on kohteliasta ilmottaa, jotta toisen ei tarvitse huolestua, että onko jotain pahaa sattunut. (Sitten, jos selkeästi haluaisi viettää aikaa enemmän yksin siellä baarissa tai muualla, kuin suhteessa, kannattaakin miettiä, miksi roikkuu vielä yhdessä). Suhde ilman luottamusta ei ole mikään suhde, vaan vääristynyt valtapeli. Kyttääminen, rajoittaminen ja selityksien tivaaminen eivät kertakaikkiaan kuulu aikuisten parisuhteeseen. Sellaisesta on syytä pyrkiä irti, koska se todella harvoin palautuu normaaliksi, vaan pikemminkin vain kiristyy vaaralliseen suuntaan. Turvallisinta ja parasta mitä voi itselleen tehdä, on jo suhteen alusta asti ilmaista selkeästi, ettei koko jutusta tule mitään, jos toisella on pyrkimys kyttäämiseen. Yhtään ei kannata sitä siimaa antaa, vaikka toinen selittelisi sitä millä menneellä kokemuksella luottamuksen pettämisestä.
Exä ei hyväksynyt baari-iltoja ilman häntä. Minä sen sijaan kannustin häntä menemään ilman minua miesten saunailtoihin ja reissuihin. Kun harvoin menimme yhdessä, hänen mielestään en olisi saanut jutella muiden kanssa enkä tanssia ilman häntä, vaikka hän ei juuri tykännyt tanssia. Olisi vain pitänyt istua samassa pöydässä kahdestaan samaan tyyliin kuin kotona keittiön pöydän ääressä. Itse hän petti minua suhteen lopussa töissä ollessani, ei siihen siis mitään erityisjärjestelyjä tarvinnut. Jos aikoo pettää, pettää tosiaan vaikka ruokatunnillaan.
Minulla on töistä tulo-kotiaika. Jos en 15min töistä pääsyn jlk ole kotona tai vähintään soittanut, loukkaannutaan sydänjuuria myöten. Eilen lähdin iltavuoron jlk työkaverin kanssa pizzalle. Ilmoitin toki kotiin että näin on ja lupasin tuoda ruokaa mukanani. Tunnin aikana kysyttiin 3 kertaa koska olen tulossa ja mikä kestää. Kun pääsin kotiin niin alettiin rähistä ja haukkua ystävääni että mikä hänelläki oli hätänä kun piti keskellä yötä pizzalle rynnätä.
Minullakin on ollut tämmöinen parisuhde. Mutta ei ole enää. Toivottavasti ei sinullakaan, koska se ei ole normaalia. Se on toisen elämän kontrollointia.
Kyllä täytyy ihmetellä Facebookin puolella joitakin kommentteja. Ihmisillä on vaikka minkälaisia selityksiä kontrollille puolisoa kohtaan. Jopa lapsia käytetään puolison syyllistämiseen. Lapset pettyvät , jos isä ei ole nukuttamassa jne. Herätkää hyvät ihmiset, tuollainen on jo todella alhaista toisen manipulointia.
Minun motivaatio seurata tätä blogia on itseni kehittäminen ihmisenä ja parisuhteessa. Usein tarvitaan sitä ulkoista herätettä, että joku asia ei ole ok, vaikka puoliso ei siitä älähdä, niin ei siitä silti tule hyväksyttävää. Keskustelua seuratessani tuli mieleen, että osa ihmisistä ei halua kehittyä , vaan tulla keskusteluun puolustamaan omaa hyvin kyseenalaista tapaa toimia suhteessa. Jos yleensä lukee tämmöistä blogia ja osallistuu keskusteluun, niin asia on varmasti jollain tapaa takaraivossa ajatustyönä, että tämä ei varmaan ole ihan ok. Tästä lähtee sitten joko kehittyminen tai totaalinen kieltäminen. Ikävän moni valitsee jälkimmäisen.
Miehen kanssa keskustelin tästä keskustelusta, hän on exän kanssa saanut kärsiä todella kovasta mustasukkaisuudesta ja hänen elämänsä kontrolloinnista. Joten hänelle kaikki tämmöinen on ihan ehdoton ”ei koskaan enää”
Itse en ole koskaan missään suhteessa kokenut tarvetta kontrolloida , määrätä tai kytätä. Minulla on ollut ja pienissä määrissä edelleen itsevarmuuden puutetta, mutta nämä asiat pystyn hallitsemaan ja käsittelemään ilman, että mies niistä kärsii. Puhuttu on toki monen monta kertaa kumpikin entisen elämän traumat ja ymmärrämme toisiamme. Asiat on hyvin, mutta kyllä sitä omassa itsessä riittää aina kehitettävää. Pikku hiljaa asia kerrallaan.