Ihminen nimeltä T tietää usein mitä tahtoo. Yhtä usein hän jättää sen sanomatta. Ihminen nimeltä H ei jätä koskaan sanomatta. Silloinkaan kun hän voisi olla hiljaa. Epätasapainoisessa tilassa T ottaa keinovalikoimistaan sen tutun ja turvallisen. Jo lapsuudesta asti käytetyn miellyttämisen jalon taidon.
H esittää tahtonsa, jonka T toteuttaa, vaikka ei haluaisi. H pysyy tyytyväisenä ja T näkymättömänä. Päivät, viikot ja vuodet kuluvat, kun T toteuttaa H:n rakentamaa arkea. T katsoo televisiosta sietämättömän huonoja ohjelmia. T asuu talossa, jossa hän ei haluaisi asua. T katsoo tulevan viikon ohjelmansa H:n kalenterista. Hänellä itsellään kalenteria ei ole.
Mitäpä T sinne edes laittaisi? T on vapaaehtoisesti rakentanut itsestään H:lle maskotin, jota H raahaa mukanansa kalenteriinsa merkittyihin paikkoihin. T on helppo ottaa mukaan. Tulee toimeen kaikkien kanssa. On miellyttävä ja kiltti. Ei rähise. Pyytää lupaa sellaisiinkin asioihin, joihin lupaa ei tarvittaisi. T tietää, että miellyttämällä muita saa maailman pysymään paikallaan. T tekee itsestään väärässä olevan, huonomman vanhemman ja hän luopuu tavastaan tehdä asiat omalla tavallaan. T on anteeksipyytelijä niissäkin tilanteissa, joissa häneltä pitäisi pyytää anteeksi.
T:lle on tärkeä päästä kysymään muilta, että mitä heille kuuluu. Se ei ole merkittävää kysytäänkö häneltä. Ei häneltä sitä silloinkaan kysytty, kun hän 10-vuotiaana käveli ennen kouluun lähtöä kotinsa kynnyksien päältä tietyn saman kaavan mukaan, että maailma pysyisi sen päivän paikallaan. Yksi väärä askel ja joku osa maailmasta halkeaisi. Lauantai-ilta täyttyisi korkin aukaisusta lähtevistä äänistä ja tyhjistä pulloista aamupalapöydällä. T yrittää vimmaisesti pelastaa koko maailmaa, mutta unohtaa pelastaa itsensä.
T:llä on opittu taito. Hän näkee ihmisten kuoren läpi. Jos joku sanoo hänelle, että kaikki on hyvin, T näkee heti, että ei ole. T tarkkailee ympäristöään. Tekee tulkintoja ja käyttäytyy tilanteen vaatimalla tavalla. Jos joku on alakuloinen, T ottaa hauskuttajan roolin. Jos joku on vihainen, T ottaa lepyttäjän roolin. Jos joku on eri mieltä kuin hän, hän vaihtaa mielipidettään tai piilottaa ainakin omansa. Hän pitää itseään kynnyksenä, joiden päältä kanssaihmisten on astuttava tietyn kaavan mukaan, jotta maailma pysyisi sen päivän paikallaan.
H on oppinut kaavan. Hän tietää, että jos T on eri mieltä hänen kanssaan, niin T sanoo asian epäsuorasti. T ei osaa suoraan sanoa, että hän haluaa olla koko viikonlopun kotona. T keksii tekosyyn. T ei osaa sanoa sitä lujemmin. T ei halua loukata ketään ikinä. Vaikka syytä olisi joskus edes pistää vastaan. Tai kyllä T lopulta loukkaa. Hän loukkaakin sitten kunnolla. Sitä ennen hänen vihansa näkyy vetäystymisenä tai passiivisaggressiivisena käytöksenä. Rehellinen T ei osaa olla edes itselleen.
Jossain vaiheessa T väsyy. Hän huomaa, että häneltä ei kysytä enää mitään. Kaikki tulee ilmoituksena. H ilmoittaa, että meille tulee viikonlopuksi vieraita. T ei muista, kysyttiinkö häneltä, onko se ok. T alkaa tuntea olonsa jyrätyksi. Hän on tehnyt itsestään näkymättömän ja ihmisen, jolta ei enää edes tarvitse kysyä mielipidettä.
Hän pienenee entisestään. Hakee eteisestä kengät ja takkinsa. Menee baarin ovesta sisään. Tilaa juoman. Näkee tiskin toisella puolella ihmisen, jolla ei ole vielä nimeä. Siirtyy hänen viereensä. Esittelee itsensä ihmiseksi, joka suostuu hänen jokaiseen ehdotukseen, niin sinä iltana kuin seuraavat kymmenen vuotta, kunnes tulee taas se ilta, jolloin hän ei enää jaksa suostua.
Kaikki alkaa taas alusta.