Vuoden 2016 kesällä olin keikalla erällä turkulaisella klubilla. Siellä oli iltaa viettämässä myös muuan Li Andersson. Keräsin rohkeutta käydä kysymässä häneltä selfietä, sillä arvostin jo silloin hänen politiikkaansa ja tapaansa tehdä sitä. Lopulta en mennyt pyytämään selfietä, koska ajattelin, että ihminen saa viettää vapaa-aikaansa ilman innokkaita faneja.
Keikan jälkeen vietin silloisen puolisoni kanssa yön turkulaisessa hotellissa ja siitä noin yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi nuorempi tyttäreni.
Vanhempi tyttäreni täyttää tänä vuonna 18 ja häntä harmitti, että hän ei vielä saanut äänestää eurovaaleissa. Hän olisi äänestänyt Li Anderssonia. Samaa jota hänen isänsä äänesti.
Tuon lapseni tähän tekstini kärkeen, sillä äänestän jokaisessa vaaleissa lapsilleni. Haluan luoda omalla äänestyskäyttäytymiselläni toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Maailmasta ja yhteiskunnasta joka on mahdollisimman hyvä tyttärelleni. Siksi eurovaaleissa äänestin Li Anderssonia.
Hän edustaa minulle humaaniutta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja ylipäätään sitä toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Sitä maailmankuvaa, joka olisi vallassa tyttärieni tulevaisuudessa. Vastavoimana sille, millä arvoilla yhteiskuntaamme tällä hetkellä johdetaan.
Li Andersson keräsi eilisissä vaaleissa ääniä enemmän kuin kukaan koskaan ennen poislukien presidentinvaalit. Samalla hän nosti Vasemmistoliiton toiseksi suosituimmaksi puolueeksi vaaleissa. Hänen ilmeensä oli hämmentynyt ja jopa epäuskoinen ennakkoäänien tullessa näkyville.
Oliko tuo lopulta edes yllätys? Li on toiminut koko vuoden selväsanaisena vastavoimana tunkkaiselle oikeistopolitiikalle. Hän on pitänyt sekä eduskunnassa että sen ulkopuolella perusteltuja ja johdonmukaisia puheita esimerkiksi huono-osaisten puolesta. Hän on ollut näkyvästi puolustamassa heitä, joita hallitus on kaikkein eniten runnellut. Jos ei olisi Li:n kaltaisia vastavoimia, niin tämä yhteiskunta vaipuisi vielä syvempään synkkyyteen. Johdonmukainen työ paremman maailman puolesta toi eilen palkinnon, joka oli täysin ansaittu.
Ympyrä sulkeutui muutama viikko sitten Tampereella Tammelantorilla. Vasemmistoliitolla oli siellä vaaliteltta ja Li mukana. Menin paikalle nykyisen puolisoni kanssa. Tällä kertaa ajattelin, että hän on siellä töissä, joten rohkenin pyytää selfien.
Nuorempi tyttäreni on nyt seitsemänvuotias. Hän ei saa äänestää vielä pitkään aikaan. Eilisen vaalit antoivat minulle isänä toivoa. Ehkä maailman tuulet ovat kääntymässä lempeämmäksi. Ehkä oikeudenmukaisuus ja humanismi sittenkin lopulta voittaa. Sen eteen pitää vain tehdä määrätietoisesti työtä. Se on samalla työtä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi. Itse teen sitä työtä esimerkiksi tyttärieni vuoksi. Se on yksi iso syy, että minulla on tämä blogi.
Ja se oli suurin syy, että miksi äänestin eilen Vasemmistoliiton Li Anderssonia.