Eräs nykyisen hallituspuolueen mainosslogan eduskuntavaaleissa oli ”sydän oikealla”. Kaksi sanaa, joista toinen valheellinen. Hallitusohjelma osoittaa sen, että sydäntä ei ole missään.
Kaksi esimerkkiä. Toinen liittyy Suomessa paperittomina oleviin. Heidän joukossaan on runsaasti lapsia ja naisia. Heiltä hallitus on eväämässä kiireettömän hoidon. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi raskaana oleva nainen jää täysin ilman hoitoa ja jää raskaudensa kanssa yksin. Myös sairaat lapset jäävät ilman hoitoa elleivät ole kiireellisen hoidon tarpeessa, joka käytännössä tarkoittaa kuolemanvaaraa tai syvää loukkaantumista.
Sydämetöntä julmuutta.
Toinen esimerkki tulee sosiaalietuuksien maailmasta. Tuo maailma, jonka toisen oppositiojohtajan mukaan hänen puolueensa jättää ehdoitta rauhaan. Sosiaalietuuksia ei leikata sanoi hän, joka seuraavana päivänä hymyili kameroiden edessä hallitusohjelman kanssa, joka leikkaa kaikista heikoimmassa asemassa olevilta.
Sydämetöntä julmuutta.
Työryhmä vastuuministerin johdolla on miettimässä jopa sitä, että toimeentulon voisi lopettaa kokonaan tietyiltä ihmisiltä. Tämä on järjetön kaavio. Samalla kun hallitus leikkaa asumistukea asumiskustannusten ollessa nousussa se kehittelee järjestelmää, jossa toimeentulotuki pienenee tai poistuu kokonaan. Kuvitteleeko kultalusikkajengi niin, että kun tarpeeksi potkii maassa makavaa niin hän aktivoituu ja alkaa tehdä pienipalkkasta työtä, joka sekään ei riitä elämiseen? Onkohan kukaan muistanut kertoa leikkaajille, että osa toimeentulon asiakkaista on työtätekeviä. Työtä, jonka palkka ei riitä edes säädylliseen elämään.
Muutenkin tuntuu, että vallassa oleva porukka on täysin vieraantunut suomalaisesta yhteiskunnasta. Hallitus on täynnä yhteiskuntamme hyväosaisia joilla ei ole pienintäkään käsitystä missä todellisuudessa iso osa tätä kansaa elää. Toinen vaihtoehto on, että he eivät välitä. Viimeaikaisten ulostulojen perusteella jälkimmäinen arvaus saattaa olla se oikea.
Sydän ja inhimillisyys tältä hallitukselta puuttuu. Sen tilalla on ylimielisyys ja kassakone. Säästötalkoisiin ei ole osallistumassa kukaan sellainen ihminen, jolla siihen olisi varaa. Tämän pohjalta on irvokasta kuulla vaatimus siitä, että yhteiseen hiileen tässä ollaan puhaltamassa.
Ei todellakaan olla. Kyllä heikompiosainen on se joka puhaltaa, jotta hyvin toimeentulevalla liekki leimuisi kirkaampana.
