Tarina 1.

”Mä olen 37 -vuotias nainen.
Olen aloittanut seksin 15 vuotiaana, sitä ennen kyllä useamman vuoden olin kiinnostunut ja masturboin säännöllisesti.

Olen aina ollut tosi aktiivinen seksin suhteen ja on ollut nuorempana useita pelkkään seksin perustuvia suhteita meiningillä pannaan kun nähdään.

Oon myös tosi avoin, kokeilunhaluinen ja utelias seksin suhteen. Olen nykyisessä suhteessa yksiavioinen ja uskollinen. Olen myös tosi tarvitseva, ihanne olis jos seksiä olisi useamman kerran viikossa, mutta harvemmin ihan niin usein on.

Asia, mitä olen usein saanut kuulla nuoruudessani on, kuinka olen huora, lutka, lumppu ja vain koska nautin seksistä. Koskaan en ole siitä kuitenkaan rahaa saanut.

Miksi yhä edelleen nainen ei saa suhtautua seksiin niin kuin miehet? Jos miehellä on ollut useita kumppaneita on hän suurinpiirtein sankari, kova jätkä ja uskomaton panokone, mutta jos naisella on useita kumppaneita on huora.

Jotenkin ihan uskomatonta, että näin on vieläkin. Useasti olen myös saanut parisuhteissa kuulla, että taasko sua pitää panna, nainen ei saisi haluta miestä enemmän.”

Tarina 2.

”Olen nelikymppinen nainen. Eronnut. Erosin, koska seksi oli tylsää ja puuduttavaa. Olen siis kuuluisa vääristä syistä eronnut. Minulle seksi on tärkeää. Jopa niin tärkeää, että ei riitä, että kaikki muu on suhteessa hyvin.

Kaipaan seksiin muutakin kuin panemista. Kaksi edellistä miestäni ei ole suostunut antamaan minulle suuseksiä, joka on ainoa tapani saada miehen kanssa orgasmi. On kuulemma ällöttävää ja aikaa vievää. Suuttuivat tosin sitten, kun en heille suostunut myöskään antamaan, kun en itse saanut.

Olen menettänyt toivon, että olisi olemassa miehiä, jotka ajattelisivat myös naisen nautintoa. Varmasti heitä on, mutta minä en ole sellaisiin törmännyt. Siksi olen ajatellut, että voisiko seksi naisen kanssa olla antoisampaa.

Tämän lisäksi olen paljon haluava. Voisin harrastaa seksiä vaikka joka ilta. Pitääkö aina panna, kysyi edellinen mieheni, jolle kerran kahdessa viikossa oli liikaa. Hän mielummin pelasi tietokonepelejä kuin minua.

Jos vielä löytyy seksiä rakastava ihminen, niin tulee saamaan minusta aktiivisen seksikumppanin.”

 

3 kommentti

  1. Kuullostaa niin tutulta 😩
    Itseäni vielä kiukuttaa kommentit naimisiin menon jälkeen, kuinka nainen lakkaa antamasta, koska on jo naimisissa.
    Pieni paljastus ja yllätys on ollut itselleni, näin kahden avioliiton kokemuksen perusteella kuinka mies lakkaa antamasta. 😡

  2. Niin sama kokemus. ”Ainako pitää panna?”, ”Musta tuntuu, et oot vaan mulkun perässä.” ”Toi on ahdistavaa, etkö ymmärrä ettei aina jaksa?”, ”Mee hoitoon”, ”Eikö sulle mikään riitä?”.. jne. Kuitenkin haluan muutaman kerran viikossa, välillä useamman kerran saman päivän aikana, mut oon tottunu siihen parikymppisenä, miks nyt pitäis hidastaa tai lopettaa?

  3. Samat kokemukset, mutta olen mies. Nainen ei halua seksiä. Eikä suuseksistä minkäänlaista kiinnostusta hänellä. On kuulemma ällöttävää. ”Oletko katsonut liikaa pornoa vai mistä olet näitä ällöttäviä ideoita saanut?”

    Kyllä näitä haluavia miehiä löytyy, ja naisia. Pitää vain löytää se sopiva. Keskustella asiasta, ei olettaa että kaikilla on samanlainen halu ja kiinnostus. Sitten kun tällaisen kumppanin löytää niin asiat luistaa paremmin ja suhde toimii kaikilla taajuuksilla. 😍

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *