Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset

Blogini historia 2013-2021

Blogini ensimmäinen teksti on huhtikuulta vuodelta 2013. Teksti kertoo kaupassa käymisestä puolison kanssa. Kirjoitin tekstin Blogger -nimiselle alustalle, joka on ilmainen blogiteksti alusta. Blogin nimi oli aluksi Parisuhteilua, mutta nimi tuntui nopeasti harvinaisen paskalta, joten se vaihtui nimeksi, jolla blogi tälläkin hetkellä tunnetaan. Kirjoitin ensimmäisen vuoden yleisölle, jonka lukumäärä oli …

Parisuhde-Samin elämä yhdessä päivityksessä

Sain palautteita lehtijutusta. Parikin eri kommentoijaa antoi minulle lisänimen. Olen Parisuhde-Sami. Voi perkele. Esitänkin nyt mitä nöyrimmän toiveen. Voisiko Seiska ottaa minuun yhteyttä. Minulla olisi jo tuotenimi valmiina. Parisuhde-Sami. Tein odotellessani otsikotkin valmiiksi. Tein kaiken helpoksi.   Parisuhde-Samin rohkea perhematka Pärnuun: ”Hurja hyppy uima-altaan reunalta altaaseen -katso kuvat!”   ”Näin …

Panemisen ilosta, elämisen iloon ja leikkisään parisuhteeseen

Opin lehdestä termin ”panemisen ilo”. Älkää silti kuvitelko, että tämä on kirjoitus panemisesta. Tämä on kirjoitus ilosta, elämästä, parisuhteesta, arjesta ja kaiken kattavasta elämänhalusta. Tämä on kirjoitus parisuhteen tärkeimmistä peruspilareista eli huumorista ja leikistä ja termi ”panemisen ilo” kuvastakoon sitä kaikkea parisuhteen ympärillä tapahtuvaa iloon ja nautintoon perustuvaa toimintaa. Termin …

Ei parisuhde työtä tekemällä parane, vaan rentoutumalla ja päästämällä irti

Autolla ajamiseen tarvitsee ajokortin ja autokoulu on kaksivaiheinen, jossa kortin saamisesta jonkin ajan kuluttua on kakkosvaihe, jossa korttia ei voi enää menettää, mutta ammattilainen katsoo viereltä ajotaidon kehittymistä. Tästä voisi ottaa mallia parisuhteeseen käänteisellä ajattelutavalla. Kuka tahansa on oikeutettu solmimaan parisuhteen ilman parisuhdekorttia, mutta neljän vuoden kuluttua parisuhteen solmimisesta on …