Ihmisen on sanottu olevan jalostunut versio eläimestä. Ihmiseen liitetään sanat sivistys ja inhimillisyys. Tästä kaikesta muodostuu tuo ihmisyydeksi kutsuttu piirre. Ihmisyys on kaunis käsite, joka tarkoittaa paljaimmillaan sitä, että ihminen on ihmiselle ihminen. Se tarkoittaa sitä, että olemme täällä toisiamme varten, koska yksin ja toistemme vihollisina me lakkaisimme nopeasti olemasta. …

”Eroni jälkeen sain kulla olevani huoraäiti ja perheenrikkoja”
”Kuljin huoraäidin maineessa muutaman vuoden, kunnes päätin, että nyt saa riittää.” Minulle kirjoitti nainen, joka halusi kertoa tarinansa. Hän erosi lastensa isästä muutama vuosi sitten rakastuttuaan toiseen mieheen aiemman liittonsa aikana. Ympäristön suhtautuminen oli tyrmäävä. Eihän nainen voi niin tehdä. Nainen menetti erossa lukuisan määrän sukulaisiaan, ystäviään ja tuttaviaan, jotka …