Näyttää: 11 - 13 of 13 tulokset

Älä ripustaudu minuun, kun minä haluan lähteä pois

Sattuuhan se. Tulla jätetyksi ja kuulla puolisonsa huulilta sanat, että minä en halua olla tässä suhteessa enää. Lähden pois. Tässä kohtaan tekstiä voisi kirjoittaa kuluneen fraasin, että suurinta rakkautta on osata päästää irti. Siksi kirjoitankin sen, koska se on totta. En tiedä, että onko se suurinta rakkautta päästää irti, mutta …

Liian kallista valkoviiniä ja kielisuudelmia

Uusintateksti joka oli omistettu syövästä toipuvalle Marille. Lopulta hän ei kuitenkaan toipunut, mutta ehti tehdä elämässään asioita, jotka tekivät hänestä onnellisen. Alkoi tehdä mieli laskiaispullia. Ihan keskellä kirkasta päivää, vaikka ei edes ole laskiainen. Isoa ja kermaista överipullaa. Sellaista, joka lihottaa ja josta jää kermaa ylähuulen päälle nuoltavaksi. Ei ehtinyt …