Näyttää: 11 - 20 of 91 tulokset

”Eron jälkeen minusta tuli parempi ja osallistuvampi isä”

”Minä olen kahden lapsen yhteishuoltaja. Lasteni äidin kanssa teimme eron jälkeen sopimuksen, että lapset ovat viikon kerrallaan molempien vanhempien luona. Asumme toisiamme lähellä, mutta pyrimme pitämään sopimuksesta kiinni, koska se luo lapsillekin selkeyttä. Emme myöskään oleta, että toinen vanhempi on paikkaaja siinä tilanteessa, kun tarvitsemme omalla lapsiviikollamme lapsenvahtia. Kysymme ensin …

”Lapset liukuvat mieheni käsistä”

”Mieheni sai lapsilleen äidin, jolle on ollut ihan tuhannen sama, onko lapsilla isää ollenkaan. Arvostus on pakkasen puolella ja isäsuhteen hoitona on ollut vieraannuttaminen. Alusta saakka mieheni on ollut lähinnä palvelija, joka hoitaa häntä ja hänen lapsiaan. Hänen ohjeidensa mukaan ja hänen tavallaan. Kuuntelee kiukkuista raskausaikaa, toteuttaa miljoonaa mielitekoa, kantaa, …

Isä, sinä otit minut syliin ja päästit irti

Punainen kuplavolkkarin katto. Terapeutti pyysi piirtämään kuvan lapsuudesta. Tilanteen, jossa tunnelma olisi kohdallaan ja kaikki hyvin. Piirsin kuplavolkkarin päällä istuvan pojan, isän nostamana. Isälläni oli autona punainen kuplavolkkari. Rakastin sitä autoa. Kesäisin istuin kuplavolkkarin katon päällä ja talvisin sen sisällä. Oli sekin kerta, kun olin saanut auton liikkumaan pihapiirini loivaan …

”Kaikki elämäni isät”

”Isähahmo nro1 ) Mä olen tullut suomeen vuonna -91Mulla oli isäpuoli, hän menehtyi hiljattain. Vaikka hän ei ollut mun oikea isä. Hän oli mulle isän malli. Kohteli mun äitiä aina kunnioittaen ja niillä oli rakkautta paljon ennen isän sairastumista. Opetti mulle työnteon ja yrittäjyyden. Vaikka meillä oli erimielisyyksiä niin silti …

”Yritän kasvaa vielä paremmaksi isäksi”

”Oma isäni ”katosi” minun ollessa pieni. Myöhemmin mummo kertoi äitini häätäneen isäni elämästäni pois. Tutustuin isääni vasta parikymppisenä. Alusta asti tulimme hyvin toimeen, emme keskustelleet menneisyydestä juuri ollenkaan, se kävi selväksi, että asia harmitti häntä. Yllättävän hyvin sen jälkeen hän astui elämääni ja ehkä yritti hyvittää menetetyt vuodet. Koskaan hän …

”Elämäni parhaimmat ja elämäni rankimmat viisi viikkoa, isäni loppu elämä”

En juuri muista aikaa lapsuudestani. Muistan aikaa nuoruudesta, äitini petti isää.Alkoholin käyttö isällä lisääntyi ja huonot asiat koko perheen elämässä oli arkea. Tuli avioero kun olin teini. Mielessäni päätin 13 vuotiaana, että en ole isän kanssa tekemisissä jos hän juo…Näin kuluikin sitten yli 20 vuotta. Satunnaisesti törmättiin, mutta eipä juuri …

”Tein itse itsestäni kolme lastensuojeluilmoitusta”

”En pitänyt isääni yhteyttä 20 vuoteen. En tiedä voiko sellaista ihmistä kutsua isäksi, joka antaa remmiä jos naurat liian kovaa. Saat selkääsi hiustenkuivaajan johdosta kun vahingossa tiputitit sen tai kun menet puolustamaan äitiäsi niin isäsi tönäisee sinut portaat alas. Et ole koskaan mitään eikä sinusta koskaan tule mitään. Ja kyllä …

”Isän puuttuessa elämästäni hänen paikkansa otti isoisäni, jolle tämä teksti on omistettu”

”Synnyin 1970-luvulla äitini lomaromanssin seurauksena. Tiedän isäni nimen, mutten juuri muuta hänestä. Olen koko ikäni kaivannut lisää tietoa isästäni ja jonkinlaista suhdetta häneen. Isän puuttuessa elämästäni hänen paikkansa otti isoisäni – taatani, kuten me satakuntalaiset lapsenlapset häntä kutsuimme. Vaikka hän menehtyi iäkkäänä syöpään vuonna 1992, ajattelen häntä edelleen päivittäin, rakastan …

”Itse et ole sukuasi voinut valita, mutta perheesi voit päättää itse”

”Syöt tai itket ja syöt, pöydästä ei nousta ennenkuin lautanen on tyhjä.” ”Ai aiot hakea taidepainotteiseen kouluun? Turhaan sinne haet, et sinä sinne mitenkään pääse kuitenkaan.” ”Lukioon? Ei sinun arvosanoillasi” ”Jos otat tatuointeja tai lävistyksiä, ei ole enää kotiin asiaa. Et myöskään ole enää lapseni” ”Etkö tuon parempaa arvosanaa saanut, …

”Sanat eivät riitä kertomaan sitä rakkautta ja arvostusta jota sinua kohtaan tunnen”

”En tiedä miten sinua voisin sanoilla kuvailla sinua enempää. Sinulle joka kasvattaa neljää upeaa poikaa vaikka kaksi heistä ei ole biologisesti sinun. Sinulle joka kasvattaa heitä aina tasavertaisesti. Sinulle joka auttaa aina, kuuntelee, peittelee ja lukee iltaisin, Sinulle joka sydäntä raastaen ikävöi heitä niin paljon kun he eivät ole paikalla. …