”Oma isäni ”katosi” minun ollessa pieni. Myöhemmin mummo kertoi äitini häätäneen isäni elämästäni pois. Tutustuin isääni vasta parikymppisenä. Alusta asti tulimme hyvin toimeen, emme keskustelleet menneisyydestä juuri ollenkaan, se kävi selväksi, että asia harmitti häntä.
Yllättävän hyvin sen jälkeen hän astui elämääni ja ehkä yritti hyvittää menetetyt vuodet. Koskaan hän ei arvostellut valintojani ja auttoi miten pystyi kuolemaansa saakka. Hänellä oli uusi perhe ja luonnollisesti se vei myös hänen aikaansa.
Äitini oli seitkytluvun feministejä ja bi-seksuaali. Meillä oli jonkunlainen kommuuni. Naisia oli kotona aina ja useasti paljon, ehkä heiltä opin naisia kunnioittavan käytöksen, toisaalta pienestä pitäen sain kuulla olevani huono, koska olin poika ja me miehet olimme kaiken pahan alku.
Kävi meillä miehiäkin, suurin osa oli hissukoita jeesjees kavereita, he yrittivät leikkiä isää minulle, jotka heitettiin syrjään kun tuli joku lipevä naistennaurattaja kuvioihin, mitä ei kiinnostanut kuin hetken hupi ja hävisivät. Taas sain kuulla miten paskoja miehet ovat, ehkä naiset halusivat minulle miehen mallia näyttää näillä kavereilla?
No tuli se päivä, kun tuli mies taloon pitemmäksi aikaa, koulukotien ja kakolan kasvatti, en pitänyt hänestä, enkä hänen kasvatustavastaan, ankara ja periksiantamaton. Ilman viinan juontia hän olisi voinut olla kiva, mutta viinapäissään hyvin ilkeä varsinkin naisille, hän jopa raiskasi naisia.
Hänen kuollessaan rupesin miettimään, mikä on isä? Hän joka sinut sai alulle vai joka kasvatti sinut? Kaikesta huonoista puolistaan huolimatta minut kasvattanut piti huolen etten eksynyt rikoksen poluille, hommasi kesätyöpaikkoja, oli tukenani monessa asiassa, haki minut milloin mistäkin, ei tuominnut, mutta sanoi oman mielipiteensä hölmöilystäni.
Hölmöilyt käsiteltiin yhden kerran eikä niihin palattu myöhemmin, auttoi osaltaan minut rankan murrosiän yli, puhui minusta aina poikanaan, vaikka itse en sanonut hänen olevani isäni.
Itse en siis saanut lapsuudessa hyvää isäkuvaa. Parhaiten muistaa viinalta haisevat öykkärit, mutta kun oikein muistelee, olihan siellä asiallisia tyyppejä, joilta taisin saada isän mallia omaan isyyteen. Mielestäni olen suoriutunut suht hyvin isänä itse, lapset arvostavat ja luottavat minuun aroissakin asioissa, pyrin olemaan arvostelematta, mutta saatan sanoa oman mielipiteeni asiasta.
En osaa sanoa miten olisin vielä parempi isä, mutta koetan kasvaa vielä paremmaksi.”