Näyttää: 1 - 3 of 3 tulokset

Fuck you, menneisyys!

Nouskaa ylös. Laittakaa kädet ihan rennosti sivuille. Halutessanne voitte sulkea silmänne. Tämän jälkeen ravistelkaa itseänne mahdollisimman voimallisesti. Ravistelkaa niin pitkään kuin vain mahdollista. Sen jälkeen nostakaa maasta menneisyytenne palaset. Heittäkää roskiin ja sytyttäkää roskis palamaan. Lavuaarissa tietenkin, että palo ei leviä. Jos palasia ei ole kerättäväksi, menkää terapiaan, tarvitaan järeämpiä …

Avioliitto on kuollut.

Minulla on ainakin yksi paha perversio. Tykkään katsella jalkapalloa. Perversioni johti tekoihin. Hankin maksukanavan, jotta voin toteuttaa perversiotani. Vaimo ei kauheasti hurrannut. Sanoi toivoneensa, että minulla olisi jokin perversio, joka olisi hänellekin hyödyksi. Tai ainakin sellainen, josta ei olisi haittaa hänelle. Ehdotti esimerkiksi naisten vaatteisiin pukeutumista. Kyllä hän ehdotti myös …

Perintönä nalkutus.

Nykymies on muuttunut, mutta naiset motkottavat samoista asioista kuin äitinsä 70-luvulla, väittää psykologi Hannele Törrönen, Kodin Kuvalehden artikkelissa. Hänen mukaansa nuoret naiset kantavat mukanaan äitiensä perintönä vanhentunutta ja tunkkaista kuvaa miessukupolvesta. Törrönen toteaa artikkelissa, että nuoret miehet osaavat keskustella ja osallistuvat kotitöihin aivan eri tasolla kuin aikaisemmat sukupolvet ja ovat …