Näyttää: 1 - 3 of 3 tulokset

”Ei kunnialliselle perheen äidille pitänyt näin käydä”

”Ei näin pitänyt käydä. Ei kunnialliselle perheen äidille, joka teki aina niin kuin kuului. Yksi viaton puolitutulle miehelle sanottu: ”Mä vien sut kotiin” ja joka johti siihen, että toisesta tuli joksikin aikaa Elämän Rakkaus. Pää rakkaudesta pyörryksissä opin kuka olin aikuisena naisena ja mitä on haluta seksiä, kun haluaa toista …

”Tässä suhteessa olen seksuaalisesti kotona, ehjä”

”Elin usean vuoden parisuhteessa mikä laantui jo alkuvuosiin. Sitä vaan tottui siihen. Aluksi oli läheisyyttä ja seksiä, muttei omiin tarpeisiin siltikään tarpeeksi. Puhuimme asioista ja selvitimme tilannetta parhaamme mukaan. Siltikään mikään ei oikeastaan muuttunut. Tuntui raastavalta, kun halusin voimakkaasti kosketusta, seksiä sekä hekumaa, mutta sain vain pyytämällä tai itse tekemällä …

”Ei ole itsestäänselvää että seksi vähenee pitkässä suhteessa”

”Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nuoruudesta saakka, nyt jo päälle 30 vuotta. Seksi on ollut yksi pitkän liittomme salaisuus, toki monia muitakin (kuten toisen arvostaminen, keskusteluyhteys jne.) on. Seksi on ollut meille aina helppoa ja olemme puhuneet siitä avoimesti. Myös halumme ovat yleensä kohdanneet. Meidän kohdallamme seksin määrä ei ole …