Näyttää: 1 - 2 of 2 tulokset

Todellisuuden kohtaamisen pelko

Olen hämmentynyt. Minusta on äärimmäisen arvostettavaa, että ihminen lähtee tutkimaan mitä tahansa tieteenalaa vuosiksi ja vuosikymmeniksi ja tulee tätä kautta asiantuntijaksi alalleen. Hän omaa alansa parhaat tiedot ja pystyy tieteellisesti perustelemaan asioita. Otetaan aluksi tapetille lääketiede. Lääketiede on pelastanut maailmanhistoriassa ihmisiä ja kansakuntia useampaan otteeseen kehittämällä esimerkiksi toimivia rokotteita tuhoamaan …

Rokottakaa lapsenne -he ovat sen ansainneet

”Hoitajana ole hoitanut jälkitautiin kuolevaa lasta, mutta jokainen toki rokotuttaa vain ne lapset, jotka haluavat pitää.” Kyseinen sitaatti on viestistä, jonka sain hoitotyötä tekevältä ihmiseltä, joka kertoo viestissään turhautumisestaan ja vihastaan yhteiskunnassamme olevasta ilmiöstä, jossa jotkut vanhemmat päättävät lastensa elämästä ja kuolemasta jättämällä heidät rokottamatta. Viimeksi tällä viikolla yksi rokottamaton …