Näyttää: 1 - 3 of 3 tulokset

Oho, oletpas sinä laihtunut!

Huomenna vietetään ”Älä laihduta päivää”. Kuinka moni teistä on ikuisella laihdutuskuurilla? Kuinka moni ikuisesti tyytymätön painoonsa tai vartaloonsa? Kuinka moni kuullut lauseen, jossa ihailtavasti todetaan sinun laihtuneen? Onko se kehu, vai piiloitettua vihjailua siitä, että vasta laihtuneena sinä kelpaat? Jokainen teistä tuntee ihmisen tai ihmisiä, jotka jatkuvasti puhuvat painostaan ja …

Mies kireissä juoksutrikoissa -Itseironinen omakuva

Minusta elämän yksi merkittävimmistä taidoista on itsellenauramisen taito. Siksi vuodelta 2016 teksti kireistä juoksutrikoista. Teksti sisältää rajua itsellenauramista.   Aloitin taas juoksuharrastuksen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viime vuonna aloitin varovaisten arvioiden mukaan juoksuharrastuksen kaksitoista kertaa.  Yhteen lenkkiin se aina jäi. Melkein yksi lenkki kuukaudessa. Voisi paskempi tahtikin olla. Olen vähän …

Kuusi hyvää syytä olla parisuhteessa ja kuusi hyvää syytä erota

Kuusi hyvää syytä olla parisuhteessa. 1. Säännöllinen seksielämä On ainakin mahdollisuus säännölliseen seksielämään. Säännöllisyys voi tietenkin tarkoittaa myös kahta kertaa vuodessa, mutta säännöllistä seksielämää se on harvakin seksielämä. 2. Halpa juusto Saa juustoa puoleen hintaan. Monessa parisuhteessa ruokakulut tasataan. Tämä voi hyvässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että saa kilon mötikän juustoa …