Näyttää: 11 - 20 of 44 tulokset

”Minun oli pakko lopettaa suhde mieheni exän vainoamisen vuoksi”

”Itse olen ollut samantyyppisessä tilanteessa, jossa miehen ex inhosi mahdollista tulevaa uutta kumppania jo ennen kuin häntä olikaan. Riidat olivat jo entuudestaan valtaisia, kymmeniä vihaviestejä pelkästään ex-miehelle joskus päivässä. Sitä hullunmyllyä ei voi edes tähän kirjoittaa ja lapsille myös kerrottiin kaikki aikuisten riidat ja asiat, niillähän oli ”hyvä” kiristää kun …

”Miten kehtaat iloita lapsivapaasta ajasta?”

Lukija laittoi kommentin. Hän on joutunut jopa riitaan ystäviensä kanssa, koska hänellä on exänsä kanssa vuoroviikkovanhemmuus. Virheen nainen teki siinä, että tuli avoimesti kertoneeksi, että osaa nauttia lapsettomista viikoista. Ei saisi sellaista ääneen sanoa, koska ei vain saisi. Pitäisi sanoa, että hädin tuskin pystyy hengittämään sillä viikolla, kun lapset ovat …

”Miten uskallat antaa lapsen isälle?”

”Erottiin lapsen isän kanssa, kun lapsi oli 1- vuotias. Siitä lähtien lapsi ollut isän luona kolmena viikonloppuna kuukaudessa ensin pe-su ja nykyisin pe-ma. Sain myös usein kuulla, että miten uskallan antaa lapsen isälle, kuinka isä oikein pärjää? No isä pärjää lapsensa kanssa oikein hyvin, kiitos kysymästä.Kun oltiin tästä ihmettelystä päästy …

Elääkö uusperheessäsi arjen vapaamatkustaja?

Alkuun miehen yhteenottoviestistä osa: ”Olen kertaalleen eronnut mies jolla on useampi lapsi viikko viikko systeemillä elämässään mukana. Erosin entisestä vaimostani koska tunsin että olemme kasvaneet erilleen ja olimme Perhe OY. Mutta se ei ole syy miksi otan sinuun yhteyttä, vaan: Uudessa suhteessa on noussut kysymykseksi uuden vaimoni oman ajan tarve …

”Lapsen sairastuminen joko lähentää tai rikkoo, meillä se rikkoi”

”Tämä on erilainen erotarina. Kaunis kai sekin siinä mielessä, että ero oli yhteinen päätös ja paransi lopulta meidän välimme ja eron jälkeen aloimme puhaltaa yhteiseen hiileen suhteessa lapseemme. Ero teki meistä paremman joukkueen. Kaikki alkoi kun lapsemme sairastui hengenvaarallisesti. Alkoi pitkien sairaalajaksojen sarja. Pelkoa pahimmasta, mitä vanhemmalle voi elämässään sattua. …

”Minä olen suhteessa lasten vuoksi”

”Olen ollut naimisissa 8 vuotta. Kuolleessa suhteessa noin neljä vuotta. Toisen lapsen syntymän jälkeen suhtessamme ei ole ollut mitään parisuhteeseen liittyvää . Miksi olen kuolleessa suhteessa? Lasten vuoksi. Teen niin, miten ei saisi tehdä. Jäädä roikkumaan suhteeseen lasten vuoksi. En ole lasten takia suhteessa siksi, että lapsilla pitäisi mielestäni olla …

”Minusta tuli yhdessä yössä täysin kykenemätön isyyteen”

”Olen jo nuorena ajatellut haluavani isäksi. Noin kolmekymppisenä minusta tuli isä. Olin onnellinen mies. Vauva-ajan jälkeen vaimoni lähti töihin. Minä jäin puoleksi vuodeksi lapsen kanssa kotiin. Se on ollut elämäni yksi parhaimmista päätöksistä. Sen aikana minusta vasta kasvoi se isä, jollaiseksi olen halunnut kasvaa. Olin ihan hyvä isä. Meillä ei …

Lasten ongelma ei ole vanhempien erot, vaan vanhempien kelvottomat parisuhteet

Lapsi menee rikki erotessa. Lapset maksavat kovaa hintaa, kun heidän hedonistiset vanhempansa liitelevät kukasta kukkaan. Kyllä erolapset sitten vanhempana vetävät omat johtopäätösensä vanhemmistaan. Ja niin edelleen. Tuttuja kommentteja kommenttipalstoilta. Usein ilman perusteita annettuja. Lapsi menee välittömästi rikki, kun ydinperhe lähtee vanhempien itsekkyyden vuoksi alta. Olen julkaisut viimeisen parin viikon aikana …

”En kestänyt omaa lastani”

”Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Ainakin toistaiseksi. Lapsellani on todella haastava luonne. Tai oikeastaan ”haastava” on liian lievä ilmaus. Lapsi on lähes sietämättömän vaativa. Hän teki jo vauvana selväksi, että helppoa ei tule olemaan. Ensimmäiset 3 kuukautta hän vietti päivät sylissäni ja nukkui vain tissi suussa. Siis todellakin nukkui, ei …

Erotkaa edes lastenne vuoksi!

Alkuun kaksi kommenttia lukijoilta: ”Antaisin toisen munuaiseni siitä, että olisin nähnyt ympärilläni aikuisia, jotka ovat onnellisia yhdessä. Halaavat ja puhuvat toisilleen kauniisti. Sen sijaan näin tunteettomia ja ilottomia aikuisia ja aloin pitämään sitä normina. Jopa siinä määrin, että aloin väkisin vääntämään itseäni sellaiseen muottiin ”että näinhän se parisuhteen kuuluu mennä …