Näyttää: 1 - 5 of 5 tulokset

Masennus ei lähde ottamalla itseään niskasta kiinni

”Otat vain itseäsi niskasta kiinni”. ”Lähdet vain lenkille, niin kyllä se mieli paranee”. ”Ethän sinä voi olla masentunut, koska sinulla on kaikki hyvin”. Lauseita, joita masentunut ihminen saa kuulla läheisiltään. Lauseita, joita kenenkään masentuneen ei tarvitsisi kuulla, sillä vaikka sanoja tarkoittaisi hyvää tietämättömyydellään, niin lauseet saattavat kuulijan korvaan kuulua jopa …

”En ole vaimomateriaalia”

”Olen nainen, jossa on potentiaalia vaikka mihin. Eikä pelkästään potentiaalia, sillä minä olen monia asioita. Monelle liikaa, ja silti kuitenkin aivan liian vähän. Olen kärsinyt alle kouluikäisestä asti mielenterveysongelmista, jotka realisoituivat vasta lukion jälkeen omilleen muuttaessa. Siihen asti kukaan ei myöntänyt avuntarvettani, ja kului vielä vuosia, kunnes hakeuduin terapiaan. Kun …

”Kun olin kahdeksan, pyysin äidiltä, että voisitteko erota”

Kokemuksia lapselta, joka toivoi ja toivoi edelleen vanhempiensa eroavan. Mun vanhemmat ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta, äiti on ollut 13-vuotias, kun alkoivat seurustella. Riitelyä on kestänyt koko sen ajan, kun olen elänyt, yli 30 vuotta. Iskä on juonut melkein yhtä kauan. Harrastanut sivusuhteita, myös äidin entisten ystävien kanssa. Ja …

Luottamus joka murtui

Jokainen meistä tarvitsee ympärilleen turvaa. Turvallisessa ilmapiirissä ihminen uskaltaa sanoa itselleen vaikeimmistakin asioista. Purkaa sisältään arkoja asioita toisen ihmisen kuultavaksi. Luottaa toisen ihmiseen kykyyn kuunnella toista ihmistä. Luottaa siihen, että sanat, jotka kahden ihmisen välillä leijuu, jää kahden ihmisen välille ja huoneeseen, jossa sanat ovat sanottu. Kun ihmisen luottamus petetään, …

MIES JA TUNTEET: Osa 8

Punainen kupla. Ovat alkaneet jakaa maata erivärisiin kupliin. Se on mielikuvana herttainen. Ihmislauma kilpaa puhaltamassa poliittisesti värilatautuneita kuplia. Huolestuttavaa siinä on seikka, että kuplien puhaltajien väliin on kasvamassa ylitsepääsemätön muuri. Ja jos historiaa vähänkään osaa tulkita, niin milloin ihmisten välille rakennettu muuri on saanut jotain rakentavaa aikaan? Puhalsin viikonloppuna tyttäreni …