Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset

Se on ihan terveellistä fantasioida muistakin kuin omasta puolisostaan

Kolme vuotta on maksimiraja sille, että pitkässä parisuhteessa tulee harrastaneeksi seksiä silmät auki. Sen jälkeen seksiä harrastetaan silmät kiinni tai pimeässä, jotta olisi helpompi kuvitella puoliso joksikin toiseksi. Näin kirjoitti eräs yhdysvaltalainen terapeutti provosoivassa kirjoituksessaan ja sai luonnollisesti vihat päällensä, koska asioiden ääneen sanominen on virheistä pahin. Valitettavasti minulla ei …

10 yllättävää faktaa parisuhteesta!

Nyt tulee jotain todella yllättävää. Klikkiotsikon alle olen muovaillut 10 yllättävää faktaa parisuhteesta. 1. Villit huhut kertovat, että parisuhde toimii paremmin silloin, kun harrastaa seksiä naapurin sijaan oman puolisonsa kanssa. Varsinkin puolisolta salaa harrastettu seksi saattaa aiheuttaa närkästystä. 2. Epävirallisten tutkimusten mukaan toimimattomassa parisuhteessa vuosikymmeniä eläminen aiheuttaa kroonistuvaa vitutusta. 3. …

Vanhan sohvan kuolema on uuden sohvan syntymä.

Olen aikaisemminkin kertonut, että minulla on vaimo, joka tykkää vanhoista sohvista. Nyt ilokseni voin kertoa, että sain vihdoin kannettua sen ulos asunnostamme. Vanhan sohvan, en siis vaimoa. Olisihan se tullut helpommaksi ja halvemmaksi kantaa vanha vaimo ulos asunnosta ja aloittaa parisuhde uuden vaimon kanssa, joka tykkää uusista sohvista. Nimittäin vaimo …

Koiran ripuli.

Parisuhdearjen yksi kauneimpia ilmentymiä on koiran ripuli. Tämä tuli koettua tässä muutama päivä sitten. Koiramme oli kai syönyt ulkoa jotain, joka ei ollut kuitenkaan tarpeeksi tappavaa, vaan pahempaa, tuli ripuli. Oli lauantaiaamu, koiran perästä tuli aamulenkillä sellainen hyökkäys, jota en ollut aiemmin elämässäni kokenut ja paljon olen kokenut. Päivällä jäin …