Näyttää: 11 - 20 of 42 tulokset

”Minulta kaatui juuri vajaan kahdeksan vuoden parisuhde”

”Minulla kaatui juuri 7,5 vuoden parisuhde omasta typeryydestä.Ystävä jonka olin tuntenut 22 vuotta kavalsi ja oli oikea juudas lampaiden vaatteissa. Noin kolme vuotta sitten hairahdin yhden kerran ja kerroin tästä ystävälleni joka oli aikoinaan tehnyt saman. Luulin luottavani häneen ja hän tuki minua omissa itsesyytöksissäni. Pääsin pahimmista syytöksistä yli ja …

35 syytä hankkia parisuhde

1. On joku jolle purkaa paha olonsa. 2. Saa keittää toiselle aamukahvin. 3. Voi kertoa kaikkein paskimmat vitsinsä ja sutkautuksensa toiselle ihmiselle. 4. Kaksin on kivaa kävellä syyssateessa. 5. Omaa ilmaisen lapsenvahdin kun itsellä on muuta hommaa. 6. Elämässä on ihmisenmuotoinen seksinukke kun seksityttää. 7. Omaa koekaniinin omille koekokkauksilleen. 8. …

Kaksi uutta tarinaa ”rakkaudesta”

  Olen aiemmin julkaissut lukijoiden kertomia tarinoita siitä, että minkälaisten puolisoiden kanssa he elävät tai ovat eläneet. Tarinat ovat olleet jo sillä rajalla, että ovat melkein tuntuneet epäuskottavalta. Olen miettinyt, että onko todella niin, että ihmisestä paljastuvia piirteitä ei muka voi nähdä suhteen alussa? Vai onko niin, että ihminen on …

”Miksi ei saisi olla riippuvainen rakkaastaan”

”Minusta on normaalia, että ihminen ei halua eikä osaa olla yksin. Toisia varten me täällä olemme. Olen lukenut, että läheisriippuvuus olisi haitallista. Miksi ei saisi olla riippuvainen rakkaastaan? Minä myönnän että olen. En haluisi elää viikkoakaan yksin. Minulle ei mikään määrä läheisyyttä ole liikaa. Janoan sitä koko ajan. Yksi iltakin …

Jos olet hyvässä parisuhteessa, niin pidä siitä kiinni, sillä parempaa ei ole

Rakas ihminen. Sinä siellä, joka olet tänäkin aamuna herännyt sinua miellyttävään parisuhteeseen. Varmista vielä kysymällä kanssaeläjältäsi, että onko hänellä sama tunne parisuhteestanne. Jos ja kun vastaus on kyllä, niin tämä seuraava osio on teille. Olette onnekkaita. Parisuhteenne on tilassa, jossa kaikki on hyvin. Pitäkää se siinä tilassa. Älkää kuvitelko, että …

Miten niinkin kaunis asia kuin parisuhde voi olla monelle niin ruma?

Yksi kertoo parisuhteestaan, jossa on kuin vankina, josta ei pääse pois. Puoliso uhkailee itsemurhalla tai sillä, että ei tule koskaan näkemään lapsiaan, jos aikoo lähteä. Toinen sanoo puolisonsa olevan osallistumatta millään tavoin yhteisiin arkiaskareihin. Vittuilee sen lisäksi puolisolleen, jolta on jäänyt tiskipöytä siivoamatta, että onkohan sisäkkö lomalla. Kolmas kirjoittaa, että …

Asioita, joita kannattaisi kysyä itseltään ennen parisuhteeseen ryhtymistä

    Mitä minä haluan parisuhteelta? Miksi minä haluan parisuhteeseen? Aloitanko parisuhteen siksi, että haluan rakastaa vai siksi, että olen riippuvainen? Missä menee vapauden rajat? Jos en enää vuosien jälkeen halua seksiä, niin annanko puolisolleni vapauden hakea sitä muualta? Haluanko minä oikeasti parisuhteeseen vai siksi, että parisuhteessa kuuluu vain olla? …

Mitä on parisuhde?

Parisuhde. Sehän on sellainen, jossa toinen ihminen saa sinut tuntemaan sinut kauniiksi. Parisuhde. Sehän on sellainen, jossa toinen ihminen saa sinut tuntemaan sinut halutuksi. Parisuhde. Sehän on sellainen, jossa toinen ihminen viestittää päivittäin, että haluaa olla sinun. Parisuhde. Sehän on sellainen, jossa tunnet olevasi juuri siellä, jossa haluat olevasi, eli …

Kokeilkaa ihan huviksenne näitä kymmentä parisuhdekikkaa tästä päivästä lähtien

  Mitäpä jos kokeilisit joka päivä sanoa puolisollesi edes yhden asian, jossa hän on maailman ihanin ihminen. Mitäpä jos sen ainaisen kritisoinnin ja nälvimisen sijaan keskittyisit niihin hyviin puoliin, joita yhteisessä elämässänne on. Mitäpä jos tekisit puolisosi eteen edes yhden pienen asian päivässä, joka tekee hänet iloiseksi. Mitäpä jos tekisit …