Näyttää: 11 - 13 of 13 tulokset

Kohti rehellisempää parisuhdetta

Olen kirjoittanut useammankin tekstin pettämisestä. Lähes aina aihe triggeröi osan lukijoista antamaan hyvinkin jyrkkää palautetta. Aihe on arka ja jyrkkä palaute kertoo ehkä siitä, että aiheesta ei tarpeeksi puhuta. Moni ei edes halua puhua. Haluaa, että aihe pysyy näkymättömissä, joten sitä ei ole edes olemassa. Vaan kun asia on olemassa …

”Olen ollut 25 vuotta parisuhteessa saman ihmisen kanssa ja silti onnellinen”

”Minua harmittaa. Tuntuu kuin olisin jotenkin viallinen, kun olen ollut pitkään naimisissa saman ihmisen kanssa ja vieläpä onnellinen tässä suhteessa. Monesta paikasta saa lukea, ainakin rivienvälistä, että minun ei pitäisi olla onnellinen, tai ei ole mahdollista olla onnellinen. Olen vain tyytynyt johonkin minulle sopimattomaan, enkä ymmärrä edes voivani huonosti. Pitkät …

”Perinteinen avioliittonormi pitäisi räjäyttää”

Otsikon teksti kuuluu tietokirjailija Mirja Hämäläiselle 34, jolta on ilmestynyt tietokirja ”Avoimet suhteet” ( Kosmos ) aivan äskettäin. ”Monissa asioissa kehitys menee eteenpäin ja ihmiset tekevät enemmän tietoisia ratkaisuja kuin rakkaudessa. Jostain syystä rakkauselämässä kaivamme kaapista vanhan muotin, pukeudumme hääpukuun, sormustamme itsemme ja kumppanimme ja vannomme näkevämme vain toisemme.” Tämän …