Näyttää: 11 - 20 of 42 tulokset

”Minun ei tarvitse tykätä sinun lapsistasi ja sinun lapsesi ei tarvitse tykätä minusta”

”Rakastuin mieheen jolla oli aiemmasta liitosta kaksi lasta. Teimme päätöksen että emme tutustuta lapsia minuun ja toisinpäin vähään aikaan. Päätös oli oikeastaan minun, sillä tiesin, että miehen ex vaimo on vaikea ja vielä vaikeammaksi kaikki olisi tullut jos olisin mennyt lasten elämään mukaan. Mies ei päätöksestä pitänyt. Hän halusi että …

”Sinä olet mennyt minun kanssani naimisiin ja sinulla on velvollisuus antaa minulle seksiä silloin kun minä sitä haluan”

”Sinä olet mennyt minun kanssani naimisiin ja sinulla on velvollisuus antaa minulle seksiä silloin kun minä sitä haluan. Avioliitossa ei voi raiskata. Turha tässä vaiheessa valittaa. Sinä olet minun.” Näillä sanoilla suurinpiirtein aviomieheni selitti öisen käytöksensä, kun hän oli työntynyt minuun sisään nukkuessani. ”Kaikki tätä harrastavat.” Hän tämän jälkeen ilmoitti. …

Sukupuolisensitiivinen kasvatus myös koteihin!

Muistatteko ajan jota kutsutaan ennen vanhaan -ajaksi? Jotkuthan jopa toistelee mantraa, että ennen oli kaikki paremmin. Melkoinen käsitys paremmasta, sanoisin. Olen kuullut, että ennen ei kasvatettu lasta, vaan kasvatettiin tyttöjä ja poikia. Kun oli olemassa tyttöjen jutut ja poikien jutut. Ei saanut poika itkeä ja osoittaa tunteitaan julkisesti ja tyttö …

Miksi tehdä lapsia jos niiden kanssa ei koskaan olla!

Mikä siinä on että lapsi pitää sinne päiväkotiin viedä niin pienenä. Tuumaili vanhaan kansaaan kuuluva. Heidän aikaan ei viety. Siihen vanhaan hyvään aikaan, kun nainen ymmärsi olla vielä kotona. Nykyäidit ovat niin itsekkäitä. Töihin pitää mennä, vaikka lapsi on tehty. Kaikki pitää saada. Miksi niitä lapsia tehdä jos niiden kanssa …

Suomalainen nainen on pilalla!

Heti alkuun sanottakoon, että otsikko on lainaus erään suomalaisen miehen puheesta. Minulle suomalainen nainen on ihana. Otsikon lauseen on sanonut mies, jolta kysyttiin, että miksi hän on hakenut itselleen vaimon Thaimaasta? Miehen mukaan Suomesta ei löydy enää hyviä vaimoja. Suomalaiset naiset ovat menneet pilalle. Eivät pysy roolissaan. Mikä tuo rooli …

”Joka toinen viikko olen lapselleni äiti, jota tarvitaan ja joka toinen viikko miehelleni nainen, jota halutaan”

Ihmisen rooli parisuhteessa on ensisijaisesti puolison ja rakastajan rooli. Rakkaushan tapahtuu rakastamalla ja rakastamiseen tarvitaan rakastajaa. Mitä tapahtuu, kun rakastajan rooli näivettyy ja tilalle saapuu vain vanhemman rooli. Rooli, joka kohdistetaan myös puolisoon. Siitä kertoo tarinassaan nainen. ”Olisi pitänyt ymmärtää jo alussa. Mieheni sanoi minulle haluavansa hyvän äidin lapselleen. Minä …

Kiltin miehen syndrooma

”Huomasin, että kaipasit tarinaa kiltiltä mieheltä. Minä olen kiltti mies. Voi kai sanoa, että olin kiltti mies. Olin liian kiltti mies. Niin minulle sanoi terapeuttini. Kiltteyteni on maksanut minulle kaksi avioliittoa. Palataan alkulähteille. Minä tulen perheestä, jossa kauniita ja kannustavia lauseita ei jaettu. Enemmänkin minua lannistettiin. Koen, että elin lapsuuteni …

”Minusta tuli se kuuluisa paha äitipuoli”

”Nykyään jo eksäni oletti, että otan hänen kodissaan hänen eksänsä aseman. Tämä tarkoitti kotitöitä, lasten kuskaamista, läksyissä auttamista, lasten kustannuksien jakamista. Samaan syssyyn minun olisi jokaisesta puenestäkin asiasta pitänyt käydä kysymässä lupa mieheltä. Yhteisiä pelisääntöjä ei saatu aikaiseksi, vaan minun olisi vain pitänyt antaa ja antaa, nukkua siskonpedissä nuorimman lapsen …

”Minä olin sietämätön puoliso”

Erosin vuosi sitten. Kuullessani erohaluista  vaimoltani esitin yllättynyttä ja eron jälkeen kerroin läheisilleni, että ero tuli minulle täysin puun takaa. Näin tulin valehdelleeksi sekä itselleni että läheisilleni. Ei ero puun takaa tullut. Vuoden aikana olen mennyt itseeni ja tullut johtopäätökseen, että itsekin olisin eronnut itsestäni, sillä olin täysin sietämätön ja …