Näyttää: 21 - 30 of 42 tulokset

”Olen vitun kyllästynyt olemaan vain äiti”

Teksti on suora ja rehellinen. Kertojana noin kolmekymppinen kolmen lapsen äiti. ”Olen vitun kyllästynyt. Olen väsynyt tähän kaikkeen. Lapsiperhearjesta 90 prosenttia on ollut kymmenen vuoden ajan minun vastuullani. Tiedän, että tässä on helvetin paljon omaa vikaa. Olen antanut tämän tapahtua ja mahdollistanut tapahtuneen. Itse olen jäänyt hoitamaan lapsiani kotiin. Olen …

Mitä perhe-elämässä tekee ihmisellä, joka ei perhe-elämään millään tavalla osallistu?

Liitetään kirjoituksen maisemaksi perhe. Perheessä elää esimerkiksi kaksi aikuista ja muutama lapsi. Perheen kaksi aikuista käyvät molemmat töissä. Toinen lapsista on päiväkodissa ja toinen koulussa. Perhe asuu kaupungin laidalla olevassa asunnossa. Työpäivän jälkeen toinen aikuinen hakee lapsensa päiväkodista. Kotona hän aloittaa tekemään ruokaa. Opastaa toista lastaan koulutehtävissä ja huolehtii pienemmän …

Rakasta äläkä vain sano rakastavasi!

Mikä on sinun roolisi parisuhteessasi? Oletko ensisijaisesti rakastaja? Tarkoitan sanalla rakastaja sitä, että sinä olet sinun puolisosi silmissä rakastettu, haluttu, arvostettu naisena, miehenä, puolisona, aikuisena, ihmisenä? Vai oletko sinä puolisosi silmissä ensisijaisesti arkenne mahdollistaja, isä, äiti, vanhempi, kodinhengetär, elättäjä? Oletko miettinyt asiaa edes koskaan ja onko roolisi sinulle edes asia, …

Naisen paikka on piilossa

Nainen Ilmaisi paheksuntansa sosiaalisen median kaupunkiryhmässä. Kauppakeskusmainos oli mennyt aivan liian pitkälle. Mainoksessa oli iloisen naisen kuva, jossa hän iloisen ja hyvinvoivan näköisenä hymyili mainostaen sitä kaupungin kolmatta ostoskeskusta. Pahennuksen herätti se, että uoma naisen paidassa meni kai liian syvälle. Eikä se edes mennyt. Saa melko pitkään tuijottaa tuota mainosta, …

Mies ei ole sohvalla tuttia syövä nahjus!

”Perheessä se on yleensä nainen, joka huolehtii vuodevaatteiden puhtaudesta. Kun ensin peset, kuivatat ja mankeloit lakanat, niin et kyllä todella halua, että ne heti tuhritaan eritteillä.” Tässä saamani vastaus tekstiin, jossa käytetiin lakanoiden tahrimista metaforana hyvälle rakkaussuhteelle. Voisiko hiljalleen siirtyä aikaan, jossa tällaiset valheelliset myytit tapettaisiin? Tämä ajattelutapa edustaa juuri …

Mies, tapa isäsi sisältäsi!

Mies, tuntuuko siltä, että sinulla on vaikeaa mahtua rooliin, joka on annettu sinulle syntyessäsi? Tuntuuko siltä, että koet olevasi liian ahtaissa ja pienissä roolivaatteissa? Etkö näe itseäsi sukupolvien välisenä jatkumona, jossa sinä olet vain yksi uusi miehen nimi samanmielisten miesten jonossa? Tunnetko riittämättömyyttä, koska et tunnu täyttävän niitä sinulle luotuja …

”Olen elänyt kolme vuotta salasuhteessa”

Olen aiemmin kirjoittanut, että olen blogivuosieni aikana saanut lukuisia viestejä salasuhteessa eläviltä naisilta. Julkaisen luvalla kaksi saamaani viestiä muuten täysin siinä muodossa, kun olen ne saanut, mutta sen verran muokaten, että ihmiset eivät tule tarinoista tunnistetuiksi. Nämä kaksi valikoitui siksi, että ovat luonteiltaan tyypillisiä tarinoita, joita salasuhteessa eläviltä saan. Kyseisissä …

Vaikea antaa itsensä toisen rakastettavaksi

Rakastaminen ei aina ole helppoa. Helppoa ei ole myöskään rakastamisen kohteena oleminen. Antautuminen toisen ihmisen rakkauden kohteeksi. Näin sen ilmaiseen nainen kommentissaan: ”Mulla meni kauan uskoa, että mies on tosissaan puhuessaan ja tehdessään kauniita asioita minulle. Olen tosi kiitollinen nykyään, että saan kokea tällaista vastaavaa keskellä arkea, vuosienkin jälkeen. Hän …

Odotammekohan parisuhteelta ja puolisoltamme vähän liikoja?

Elämässä ja sadussa on erona se, että elämä on totta, mutta satu on satua. Satu kahdesta rakastavaisesta, jotka elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka. Seuraava tositarina elämästä ei päädy satukirjojen sivuille, eikä siitä tehdä Hollywood-henkeen käsikirjoitettua romanttista komediaa. Olipa kerran nainen ja mies. He rakastuivat. Nainen uskoi romanttisiin elokuviin ja prinsessaleikkeihin. …

Valitse edes joskus hänen tai heidän sijasta itsesi

Sen pitäisi olla itsestäänselvyys ihan jokaisessa perhemuodoissa, että omille tarpeille ja haaveille on tilaa toteutua. Silti se ei tunnu useinkaan olevan niin. Kuten minulle kirjoittanut nainen. Hän ei ehdi olla itselleen, koska hänen pitää ehtiä täyttämään muiden ihmisten tarpeet, koska kukaan muu ei niitä ole täyttämässä. Ei edes hänen aviomiehensä, …