Näyttää: 91 - 100 of 178 tulokset

Loppuhavaintoja Tinderistä

Sain lukijoilta tarinoita Tinderistä noin 70 kappaletta. Kiitos niistä. Tarinoista viisi oli miehen lähettämiä. Saamieni tarinoiden pohjalta tein niistä pienen yhteenvedon. Tämä siis 70 tarinan otoksesta. 1. Tinderissä on todella paljon varattuja, jotka ovat hakemassa sieltä satunnaista seksiseuraa. Seksiseuraa hakee sekä miehet että naiset, vaikkakin miehet ovat enemmistössä. 2. Nuoret …

”Mä en voisi ikinä olla suhteessa miehen kanssa joka ei ole hyvännäköinen”

”Ilmeisesti ihmiset elää kahdessa eri maailmassa ja nämä maailmat kohtaa tinderissä. Siinä toisessa maailmassa parisuhde tulee ensin, seksi sitten. Oikeassa maailmassa ihmisillä on tarpeet sinkkunakin. Tinder profiili ainakin minulla on ollut lähinnä seksiseuran hakua varten ja jos mies tulee kotiini/minä menen miehen kotiin, niin ei mun mielestä ole muuta syytä …

”Nuoret miehet haluavat vanhemman naisen seksilelukseen”

”Tinderissä olen ollut vajaa 2kk ja ikinä ei pitänyt moiseen lähteä. Koronaeristys sai aikaan kuitenkin kummia juttuja ja ajattelin, että voihan sitä hetken katsella. Viestejä on tullut pääasiassa varatuilta ja päällimmäisenä reilusti nuoremmilta varatuilta. Kukaan näistä minulle viestineistä ei profiilissaan kertonut olevansa varattu. Yhdistävä tekijä näissä on tietenkin seksi ja …

”Vain muutaman karvan takia”

Sinkkuaikoina Tinder toimi kivasti, kun ei ollut vielä valmis uuteen parisuhteeseen, mutta seksiä kuitenkin kaipasi. Pienellä paikkakunnalla asuessa ei innostanut baaristakaan seuraa etsiä. Yksi tapaaminen on kuitenkin jäänyt erityisen hyvin mieleen. Oltiin viestitelty jo useampi viikko ja sovittiin tapaaminen ihan vaan seksin merkeissä. Mies oli ihan innoissaan valmis ajamaan 120 …

Tarinoita Tinderistä osa 1 ”Haluatko alistaa minua sängyssä?”

”Hahaha. Kolmisen viikkoa olin tinderissä ja pelkkä friikkisirkus tuntui olevan. Harrastan brassijujutsua ja yksi profiilini kuvista oli jostain kisoista. Siitä ihmeen moni mies päätteli että on sopivaa kysyä parin lauseen vaihdon jälkeen tykkäisinkö alistaa miestä sängyssä. Yksi kertoi avoimesti että haluaisi että laittaisin häntä strapparilla pyllyyn. Sitten eräs mies parin …

Kosketa minua muulloinkin kuin halutessasi seksiä

Parisuhdeviisaat ovat sanoneet, että kosketus toisen ihmisen iholla kantaa voimallaan tuhansien heikkojen hetkien ylitse. Ilman kosketusta parisuhde on pelkkä opittu taoa olla yhdessä. Hän koskee minua vain silloin, kun hän haluaa seksiä. Niin on moni näiden vuosien aikana kirjoittanut. Silloinkaan kosketus ei ole pehmeää eikä herkkää, vaan vaativa tapa kertoa, …

Hellevaroitus yli nelikymppisille seksistä haikeileville

Oletko kaltaiseni yli nelikymppinen ihminen? Tämä on rakkausbloggarin epävirallinen hellevaroitus. Tekeekö mielesi seksiä ja ikämittarissa on lukema yli 40 ja lämpömittarissa lukema yli 30? Älä saatana. Onhan se tavallaan hienoa lähteä niin sanotusti saappaat jalassa rakkaan harrastuksen parissa, mutta onko se sittenkään sen arvoista? Jos olet yli 40 ja seksihammasta …

”Meidän yhteinen orgasmivihko”

”Sun blogiteksi on pyörinyt mielessä viimeiset pari päivää, kun ollaan uuden kumppanini kanssa (luojalle kiitos ja ylistys sellainen vihdoin löytyi!) jätetty lakanoihin ja sohvalle tahroja ja rutattu hikiset lakanat melkein rullalle. Ensimmäisenä viikonloppuna saatiin yhteensä 25 orgasmia. Kyllä, ne laskettiin! Tällä viikolla oli toinen kerta, kun ehdittiin viettää aikaa yhdessä …

”Rakkaani löysi uuden ihastuksen, jonka jälkeen minusta tuli hänen salainen rakastaja”

”Onko sulla ollut aiheena kun rakas on löytänyt uuden ihastuksen, mutta samalla sinusta onkin tullut kumppanisi rakastaja… Mietin kauan, että voiko tällaista ilmaista ja kertoa mihinkään. En ole tätä avannut edes lähimmilleni. Kaikilla on se illuusio, että joko ollaan kauniisti ja siveellisesti yhdessä taikka erotaan, melkein aina riitaisasti. Me mieheni …

Saanut ihminen näyttää onnelliselta

Seksin aikana voi miettiä muita asioita ja se hyvä puoli siinä on, että se ei kestä kovin pitkään. Sanoo nainen kommentissaan. Pidän silmiä kiinni ja ajattelen, että olen harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisoni kanssa. Sanoo mies kommentissaan. Seksi on suhteessanne asia, jota pitää välillä harrastaa, jotta se on poissa …