Näyttää: 1 - 10 of 10 tulokset

Minusta tuli käsi joka etsii toisen ihmisen kättä

Luopuminen. Pitää luopua, mutta ei luovuttaa. Se tuntuu ajatuksena lohduttavalta, kuin laskeutuisi pehmeän sylin huomaan. Ajatus siitä, että jokainen aamu on kuin uusi elämä, uusi elämä täynnä uusia mahdollisuuksia. Elokuvassa American Beauty on kohtaus, jossa nuori mies kuvaa käsikamerallaan ilmassa leijailevaa muovipussia. Se on elokuvan kaunein kohta. Se leijailee vapaana …

”En enää jaksanut olla kynnysmatto”

”Kerron sinulle tarinan, joka on totta, joka olisi pitkä, jos kaiken kertoisin, mutta jonka ydinasia on: Koskaan ei ole liian myöhäistä. Tänään; istun asuntoni sadan euron kirpparisohvalla, katson ilmaiseksi saamaani telkkaria, juon Lidlin oluen, vain yhden ja kippistän. Ehkä vihdoinkin rauha?Hitsi, miten mulla kuitenkin on hyvä olla. Olen yli kuudenkymmenen, …

”Vanhempien parisuhde on lapsen koti”

”Olen tuntenut aina vahvasti ja näyttänyt tunteeni avoimesti. Teini-ikäni oli vaikea, joskin enemmän räiskyvyyden ja kuuluvuuden osalta, koskaan en tehnyt kodin ulkopuolella tyhmyyksiä. Vanhempieni suhde oli siihen aikaan jumissa ja riidat jatkuvia. Toinen vanhemmista ensin mäkätti sitten mökötti ja piti mykkäkoulua, mitätöi ja vähätteli toista vanhempaa. Toinen vanhempi hukuttautui työntekoon …

Yhdessä me tästäkin selvisimme

Lähes helteinen ilma. Voisi tehdä tänään töitä ulkona. Menisi puistonpenkille tai ihan vain oman taloyhtiön pihaan. Puutarhakeinuun. Kirjoittelisi. Ihmisiä. Ohi ajaa pyöräilijä. Hänellä on kaunis vihreä mekko. Vielä kauniimpi on hänen hymynsä, joka on osoitettu koko maailmalle. Häntä seuraa äiti ja tytär. Tyttö on ehkä kuusivuotias ja hän kävelee niin …

Vaikka kaikki olisikin perseestä, niin muistakaa, että persekin on kaunis!

Nuorimmaiseni on neljävuotias. Hän kerää keppejä, kiviä ja kukkia. Nähdessään maassa hienon kepin tai kiven, niin hän ottaa ne potkupyöränsä koriin tai käteen. Nähdessään kauniin kukan, hän kysyy, että saako sen poimia. Erityisen ilahtunut hän on koirista. Joka kerta, kun hän näkee koiran, hänen on sanottava ääneen, että tuolla on …

Ero ei ole kuolema, vaan uuden syntymä

Sitähän sanotaan, että ero on kuin pieni kuolema. Ehkä se on sitäkin, mutta enemmän se on uuden syntymä. Antakaahan kun selitän. Harvoin, tuskin koskaan ihmiset erovat kesken helvetin hyvän ja toimivan parisuhteen. Heräävät aamuun, jolloin päätävät, että tänään on hyvä päivä lopettaa hyvä parisuhde ja erota. Ei, ihmiset eroavat tilanteessa, …

Herätään yhdessä uuteen yhteiseen aamuun

Heräsin tänään valtavan isoon ajatukseen, että tässähän on koko elämä aikaa. Kokonainen elämä aikaa herätä aamuisin valtaviin ajatuksiin. Kävelin keittiöön ja sälekaihtimien välistä lokakuinen aamu herätteli maisemaa syksyn väreihin. Olin ajatellut siivoavani, mutta tulin toisiin ajatuksiin ja ryhdyin elämään. Olihan tässä vielä koko elämä aikaa siivota. Laitoin pehmeät villasukkani jalkaan, …

Pippeli ja tunteet

Säännöllisin väliajoin se jaksaa ihmetyttää.Kommentit ja viestit, joissa ihmetellään, että voiko todellakin olla olemassa miehiä, joilla on tunteet.Että johan on aikoihin eletty, että mieskin pystyy tuntemaan ikävää. En ole tiennytkään. Sellaisen kommentin olen saanut. Herää kysymys, että minkälaisten miesten kanssa kommentin lähettäneet elävät. Miesten, joilla on kolme tunnetta. Kosminen ahditus, krapulainen panetus …

Naistenpäivän puolustuspuhe.

”Tietysti naisten täytyy ansaita vähemmän, koska he ovat heikompia, pienempiä ja vähemmän älykkäitä. Heidän täytyy ansaita vähemmän. Siinä kaikki.” Tällaisia sanoja on lausuttu tällä viikolla europarlamentin täysistunnossa. Sanoja on puolalainen miesedustaja, joka on tunnettu äärioikeistolaista ja umpirasistisista kommenteista. Tämä on pelottavaa aikaa tasa-arvolle ja naisten oikeuksille. Yhdysvalloissa uskonnollisen oikeiston asema …

Isyys näkyy hymynä ovulaatiotikussa.

On olemassa tikkuja, joiden päälle pissataan. Minä en ole sellaisen päälle pissannut, vaikka mieli on tehnyt, sillä uteliaisuus saattaa minut kokeilemaan asioita. Olen nähnyt tällaisia tikkuja. Pesukoneen päällä vessassamme. Jos aamulla herätessään on nähnyt tikun, joka hymyilee, on se ollut merkki siitä, että illalla jää kymppiuutiset katsomatta. Kolmantena iltana se …