Näyttää: 11 - 20 of 20 tulokset

”Oot muuten ihan okei, mutta voisit käydä Virossa poistattamassa pari kylkiluuta, täyttää huulet ja hommata isommat tissit”

”On tullut seikkailtua deittisovelluksissa ja parit treffitkin käyty läpi.Näitä en kyllä lämmöllä muistele, ensin musersi mutta nyt jo nauran. Olen muokannut kehoani lävistyksillä, takuulla ja tatuoinneilla.Kaikki nämä näkyivät profiilikuvissani ja kerroin rehellisesti että persoonani on räväkkä ja kerron suoraan mitä ajattelen. Ihan ekat treffit olivat kahvittelutreffit oikein kahvilassa.Olimme viestitelleet viikon …

”Saanko koskettaa sun tissejä niin selviää että onko ne minun käteeni sopivat?”

”Joskus aikoinaan kävin treffeillä ihmisen kanssa jolla oli pakkomielle silmälaseihin. Herra oli käynyt ostamassa oikein kolmet lasit ilman vahvuuksia ja niitä se yritti tunkea päähän minulle kesken treffien. Oli ohutta ja paksua ja hengetöntä. Sankaa siis. Siis aivan koko ajan. Ne treffit loppui lyhyeen ja sen jälkeen ei olla nähty. …

”Hän lämmitti itselleen lihapiirakan ja mulle ei tarjonnut edes juotavaa”

”Ikimuistoisin treffikokemukseni tähän mennessä oli erään miehen kanssa, jonka löysin jostain nettideitti sivustolta. Tyyppi kertoi olevansa kokki ammatiltaan. Tavattiin hänen luonaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa. En muista oliko hän päässyt juuri töistä vai miten, mutta istuttiin olkkariin katsomaan televisiota. Ei juuri puhuttu, mitä mä nyt yritin ehkä kysellä häneltä. Sitten …

”Hän vain lakkasi olemasta minulle sanomatta mitään”

”Olen 23-vuotias mies ja haluaisin jakaa erään treffikokemukseni. Toivottavasti maailmasta tulee vähän parempi paikka, kun tällaisesta puhutaan julkisesti. Pitemmittä puheitta itse asiaan: Olin pitkästä aikaa treffeillä, vieläpä kivoilla sellaisilla. Parin vuoden tauon jälkeen päätin kokeilla onneani Tinderissä. Tapasin ihmisen, jonka kanssa jaoimme harvinaisen paljon kiinnostuksen kohteita ja jonka kanssa juttua …

”Valehtele jokin tyttömäisempi ammatti”

Tarina 1. ”Oltiin kaverini kanssa baarissa ja katseltiin vähän tarjontaa. Kaverini ohjeisti, etten saa kertoa koulutustani tai työpaikkaani, koska miehet ei tykkää, jos on liian paljon kouluja käynyt nainen. Että valehtelee mielummin jotain tyttömäisempää esim. sairaanhoitaja on kuulemma hyvä (mitä ihmettä sekin tarkoitti…). Olen siis väitellyt tohtoriksi ja vähän lisääkin …

”Viisas nainen ymmärtäisi vain antaa”

”Elämäni ensimmäinen ja viimeinen Tinderiin liittyvä kokemukseni. Eron jälkeen liityin Tinderiin. Ystäväni neuvomana. Olin arka Tinderin käyttäjä. En päässyt oikein mukaan sen maailmaan. Varsin pian pääsin keskustelamaan mukavan oloisen miehen kanssa. Hänkin eronnut, kahden lapsen eroisä. Lähetimme toisillemme viestejä kahden viikon ajan ja lopulta päätimme tavata. Menimme syömään ja mies …

”Löysin maailman parhaan naisen toisilta tindertreffeiltäni”

”Reilu vuosi sitten olin puolitoista vuotta eron jälkeen saanut kaikenlaisesta säätämisestä tarpeekseni ja niinpä tein sen, mitä juuri tuossa tilanteessa kannattaa tehdä: kirjauduin tinderiin. Ehdin harrastaa tuota hauskaa seuraleikkiä muutaman viikon, jonka aikana chattailin n. kymmenkunnan naisen kanssa ja treffasin kaksi. Ohi selasin varmasti satoja. Ensimmäisen kanssa oli oikein hauskat …

”Statukseni ei riitä parisuhteeseen”

”En halua kuulostaa nillittäjältä, enkä katkeroituneelta uhrilta. Silti tiedän, että kertoessani tämän tarinani, kuulostan siltä. En myöskään halua tarinallani yleistää ongelmaa koskemaan jokaista ryhmän jäsentä, sillä ajattelen, että minulla on käynyt vain huono tuuri. Olen käynyt treffeillä viimeisten vuosien aikana kymmeniä kertoja. Olen keski-ikää lähestyvä mies, joka on eronnut noin …

Seksiä kolmansilla treffeillä

Teinini on hurahtanut Frendeihin. Ei siis omiin, vaan tuohon vuosituhannen vaihteen suosittuun sitcom-sarjaan. Katselen sarjaa hänen kanssaan, sillä minulta jäi sarja aikoinaan katsomatta. Olen törmännyt sarjassa treffimaailman tapaan, jossa kolmannet treffit ovat merkki seksistä. Toisin sanoen, jos tulee kutsu kolmansille treffeille, niin kannattaa laittaa kauniit kalsarit jalkaansa ja tekeytyä kiintoisaksi. …

Tinder, tuo aikamme ihmistivoli

En ole koskaan käynyt Kouvolassa enkä Tinderissä. Kouvolassa tekisi mieli joskus käydä. En tiedä miksi. Jokaisella meillä kai on oma perverssiomme. Olen ollut muutaman kerran sellaisen ihmisen vieressä, joka pelaa Tinderiä. Peli menee niin, että puhelimen ruudulle tulee esille ihmisten kuvia ja pelaaja laittaa sormensa heidän naamalleen ja vetää sivuun. …