Näyttää: 31 - 40 of 95 tulokset

Elääkö uusperheessäsi arjen vapaamatkustaja?

Alkuun miehen yhteenottoviestistä osa: ”Olen kertaalleen eronnut mies jolla on useampi lapsi viikko viikko systeemillä elämässään mukana. Erosin entisestä vaimostani koska tunsin että olemme kasvaneet erilleen ja olimme Perhe OY. Mutta se ei ole syy miksi otan sinuun yhteyttä, vaan: Uudessa suhteessa on noussut kysymykseksi uuden vaimoni oman ajan tarve …

”Elämää yhteiskunnan reunalla”

(Ajat ja paikat saattavat vähän heitellä, sen verran kännissä silloin olin, aina kun oli rahaa, olin kännissä ja talousnousun aikana rahaa sai helposti.) Elettiin vuotta 1984 ja olin 14 -vuotias katulapsi. Koulua kävin kuitenkin, varsinkin kun sain käyttää valokuvaluokkaa mieleni mukaan. Vietin aikani ihmisiä piirtäen ja kuvaten, muut ajat vietin …

”Haluaisin erota, mutta en pysty, koska en halua puolisoni kärsivän”

”Viime päivien tekstit ovat puhutelleet minua, koska ne osuvat kipeästi oman tilanteeni ytimeen. Olen pitkässä parisuhteessa ja kokenut jo muutaman vuoden ajan epämääräistä kaipuuta vapauteen. Joitakin vuosia sitten puolisoni oli alkoholisoitunut ja kärsin siitä valtavaa ahdistusta. Olin juuri saanut koottua rohkeuteni ja tahdonvoimani eroon, kun hän lopetti juomisen ja raitistui. …

Mitä yhdestä hetkeen sidotusta suudelmasta

Annetaan alkuun puheenvuoro onnellisessa parisuhteessa olevalle miehelle: ”Puolisoni oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa. Niin kuin illanviettoon joskus kuuluu, niin tässäkin illanvietossa nautittiin alkoholia ja pidettiin hauskaa. Illan aikana puolisoni ajautui erään tuntemattoman miehen seuraan. He olivat jutelleet, tanssineet, halanneet ja suudelleet. Kyllä, he olivat myös suudelleet. Moni olisi kai ollut …

Se on sellainen bloggarin maanantai

Maanantai . Kello soitti puoli kahdeksalta. Pakko saada teksti julkaistuksi. Aamulla ihmiset ovat sosiaalisessa mediassa. Pitää iskeä siihen väliin. Julkaisen ensimmäisen tekstin sängystä käsin. Avaan analytiikan. Katson että löysikö teksti lukijansa. Tuntui löytävän. Ei tarvitse laittaa uutta tekstiä perään. Nousen sängystä. Otan muutaman askeleen. Olen työpaikallani. Minulla on hyvä toimisto. …

Anna minun itkeä olkapäätäsi vasten

Tämä aika pitää sisällään liikaa antamatonta rakkautta, joten kun teille tulee mahdollisuus rakastaa, niin rakastakaa. Voi kai sitä rakkautta valuttaa itsestään pois sanoina, sävelinä, liikkeinä, maalauksena tai taideteoksena. Mutta ei se ole ihan sama asia kuin rakastaa ihmistä. Tämä aika pitää sisällään jakamatonta rakkautta. Tuon minä taisin jo sanoakin. Sanoin …

Suomalainen nainen on pilalla!

Heti alkuun sanottakoon, että otsikko on lainaus erään suomalaisen miehen puheesta. Minulle suomalainen nainen on ihana. Otsikon lauseen on sanonut mies, jolta kysyttiin, että miksi hän on hakenut itselleen vaimon Thaimaasta? Miehen mukaan Suomesta ei löydy enää hyviä vaimoja. Suomalaiset naiset ovat menneet pilalle. Eivät pysy roolissaan. Mikä tuo rooli …

Sinun ei tarvitse syyllistyä siitä, että olet viettänyt kivaa iltaa jonkun muun kuin puolisosi seurassa!

Alkutilanne. Avioliitossa elävä nainen. Viettämässä tyttöjen viikonloppua vieraassa kaupungissa. Puoliso on kotona. Kaupungin baari. Baarissa ihmisiä. Samassa pöydässä istuen. Kontakti vieraaseen mieheen. Kiva ja hyvinkäyttäytyvä mies. Hyvä tanssimaan. Mies ja nainen tanssii yhdessä. Yhden tanssin. Sen jälkeen toisen tanssin. Yhteinen tanssi. Yhteinen sävel. Perustuu tositapahtumiin. Tähän kohtaan tauko. Minulle se …

Parisuhteiden pitäisi ottaa mallia ystävyyssuhteista

Kuinka kauniisti kuvailikaan lukija erästä ystävyyssuhdetta. Vaikka tiet veivät välillä eri suuntiin ja vaikka elämä ei kokoajan antanut tilaa näkemisille, niin ystävyys jatkui. Kuinka anteeksi oli helppo antaa ja kuinka arvostus ystävän omalle elämälle oli suurta. Kuinka helposti hyväksyttiin, että ystävä saattoi tehdä välillä virheitä elämässään. Kuinka vapaata ja helppoa …

”Enkö todellakaan tiedä parisuhteesta yhtään mitään?”

”En tiedä parisuhteesta mitään, sillä pisin suhteeni kesti 10vuotta. 10 vuoteen mahtui omakotitalo, lapsi, unelmahäät. Siihen mahtui ihastumisia suhteen ulkopuolelle ja tilaisuuksia joihin ei tartuttu. Tilaisuuksia myös työelämän ja elämysten kohdalla, joihin toisen vuoksi ei tartuttu. Siihen mahtui kasvimaan laittoa ja sukujuhlia. Jaettuja suruja ja paljon naurua. Siihen mahtui likaisia …