Näyttää: 1 - 4 of 4 tulokset

Me olemme yhteinen kaunis hetki

Kahdeksanvuotiaana nousimme naapurissa asuvan tytön kanssa taloyhtiömme roskakatoksen päälle katsomaan tähtiä. Oli syksyinen hämärä ilta ja tähtitaivas edessämme täysin auki. Makasimme katolla vierekkäin ja taivas näytteli meille näytelmää, jollaista ei missään muualla tule koskaan nähdyksi. Etsimme katseillamme tähtikuvio Otavaa, koska muita emme osanneet etsiä, emmekä edes nimetä. Tuosta hetkestä on …

Nyrkkisääntöjä korona-ajan parisuhteisiin

1. Muistatko, kun tanssit ensimmäisiä kertoja hitaita jonkun ihmisen kanssa? Muistatko, kun teidän väliinne jäi kahden ihmisen mentävä tila. Pidä tuo väli muihin ihmisiin asioidessasi julkisilla paikoilla. Sen sijaan mene rakastasi niin lähelle kuin pääset. 2. Siirry sosiaalisessa mediassa korona-aikaan. Normaalin seitsemän tunnin sijaan vietä sen parissa aikaa vain kuusi …

Kuolleiden esineiden hautausmaa -raportti varaston siivouksesta.

Ei siihen mene kuin muutama hetki. Tehdään se heti aamusta, niin jää loppupäivä aikaa lomailla. Niin minulle esitettiin asia nimeltä ylävaraston siivous ja järjestely. Minä olin ajatusta vastaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että varasto on tarkoitettu tavaroille, jotka sullotaan varaston ovesta sisään ja laitetaan äkkiä ovi perässä kiinni, että tavarat …

Sanoja rakkaudesta vuosien takaa.

Siivosin tai minut pakotettiin siivoamaan varastoa. Se on oman kirjoituksen arvoinen tapahtuma, jonka kirjoitan myöhemmin. Varastosta löytyi vanhoja muistoja. Vanhat kirjoitukset olivat niistä mieluisampia. Tai miten sen ottaa. Ehkä kaikkea ei olisi halunnut lukea. Kirjoitusten joukosta löytyi kaksi tekstiä, jotka haluan jakaa. Toinen teksteistä on kirjoitettu parisuhteen alussa, toinen sen …