Näyttää: 1 - 9 of 9 tulokset

Seksittömyys ei ole merkki pelkästään siitä, että on kadottanut halun toista ihmistä kohtaan, se on merkki siitä, että on kadottanut yhteyden toiseen ihmiseen

On sanottu, että suomalainen pariskunta harrastaa seksiä noin kolme-neljä kertaa kuukaudessa. Tutkimusten mukaan parisuhteessa kaivataan enemmän kosketuksia ja seksiä. Missä menee vikaan? Useat parisuhteessa joskus olleet tai olevat muistavat minkälaista se on siinä alussa. Tuntuu, ettei toista voi saada liikaa. Seksin määrä on niin suuri, että sitä ei kehtaa edes ääneen …

”Haluan ihmisen jota minun on mahdotonta saada”

”Olen rakastunut mieheen, joka on homo. Hänkin rakastaa minua, mutta ystävänä. Tapasimme reilu vuosi sitten, hänen tultua uutena työyhteisöömme. Maskin takaa ruskeat nappisilmät nauroivat. Ensimmäisellä yhteisellä lounaalla hän oli ensimmäinen omien siskojeni jälkeen, jolle kerroin asumuserostani. Seurasi lisää lounaita, illallisia, yhdessä vietettyjä päiviä ja iltoja. Tekstarimaratoneja, puheluita. Hän asui luonani …

”Olen ihan onnellinen tässä suhteessa, mutta..”

”Olen 40 nainen, elänyt saman miehen kanssa noin 25 vuotta. Juu, olen aloittanut aikaisin seurustelun. Olen mennyt naimisiin tämän saman ihmisen kanssa ja olemme saaneet yhden lapsen. Olen ihan onnellinen elämääni. Minulla on ollut kakskymppisestä saakka olemassa ihminen, johon rakastuin ihan päätä pahkaa snuorena ennen kuin menin naimisiin mieheni kanssa. …

”26 vuotta silkkaa nautintoa”

Tavattiin lähes 26 v sitten, olin 16 -vuotias, mies silloin 18 vuotta. 10 päivää sen jälkeen kun oltiin alettu seurustella, harrastettiin ensimmäisen kerran seksiä. Oltiin kumpikin toistemme ensimmäiset seksikumppanit. Olimme hyvin ihastuneita toisiimme ja siitäpä sitten alkoi toisiimme ja seksiin tutustuminen. Olemme aina olleet hyvin aktiivisia niissä puuhissa ja uteliaita …

”Rakkaus on kaikki, puhdas, omistamaton, kauniin leijaileva”

  ”Tässä sinulle yksi aito tarina. Jokainen sana on totta. Haluan kertoa/ yritän tiivistää sen sinulle, koska koen sen olevan yksi kauneimmista, puhtaimmista rakkauden muodoista, jonka olen tavannut 43-ikäni polulla. ”Olin 25-37 ikävuodet elämäni pisimmässä parisuhteessa, (ei naimisisa tms), joka oli silloin toki merkityksellinen. Hän vei neitsyyteni, kirjaimellisesti vaikka ennen …

Yhdyntä on seksin loppusuora, jos sitäkään

Artikkeli kertoi hurjia. Nuoret miehet ovat alkaneet käyttää potenssilääkkeitä, vaikka heillä ei olisi syytä. Pitkittää potenssia ja suoritusta. Joku on heille harhaisesti väittänyt, että pitkä ja kova pitää olla ja kestää ikuisuuden. Sisään, ulos ja sitä rataa. Seksi on kiva harrastus. Jos sitä voi harrastukseksi sanoa. Kiva on toki vähättelevä …

”Mitäpä jos tänään vain pantaisiin ja jätettäisiin puhuminen toiselle päivälle?”

Puhuminen on parisuhteessa tärkeää. Jopa elinehto. Parisuhteessa on muitakin elinehtoja. Yksi niistä on seksi ja tässä kertomuksessa seksistä käytetään termiä paneminen, sillä se sopii tarinan tunnelmaan ja asenteeseen mitä parhaiten. Kokeilen nyt jotain ihan uutta tapaa kirjoittaa, sillä yritän yhdistää useita vuosien saatossa saamiani lukijoiden viestejä toisiinsa, hyvin vahvasti tarinallistaen, …

Onneksi olkoon te pitkään yhdessä pysyneet rakastavaiset ja me kesken kaiken kaatuneet

Kirjoitin tekstin kahdesta hillomunkkeja yhdessä nauttivasta rakastavaisesta. He ovat olleet yhdessä tasan 25 vuotta. Kuinka onnekkaita he ovatkaan olleet! Kauniit tarinat luovat toivoa ja lohtua heillekin, jotka eivät ole samaa onnea kokeneet. Kirjoitan paljon tekstejä, jotka kertovat eroista ja parisuhteen päättymisistä. Kirjoitan parisuhteista, joissa ei ole jäljellä kuin kauniit kuoret …