Olen pian 36-vuotias vapaaehtoisesti lapseton nainen. Minulle tämä on ollut itsestään selvää koko ikäni. En ole lapsena, nuorena enkä aikuisena haaveillut omista lapsista.

Haaveeni ovat liittyneet enemmän itsen toteuttamiseen, ammattiin ja matkusteluun tai muihin kokemuksiin. Minulla ei ole mitään nykyiseen elämäntilanteeseen liittyvää syytä lapsettomuudelle. Olen ollut kumppanini kanssa yhdessä jo 20 vuotta, meillä on yhteinen asunto(laina), ja olen ollut vakituisessa ammatissa 12 vuotta.

Minulla ei myöskään ole mitään lapsuuden traumaa, sainhan kasvaa turvallisessa perheessä. Pidän lapsista, saan kasvattaa ja opettaa heitä työkseni, ja nautin suuresti sisaruksieni lasten ja kummilasteni seurasta.

Nämä seikat kerroin siksi, koska lapsettomana naisena olen saanut kuulla monenlaisia oletettuja syitä lapsettomuudelle. Minulle tämä on valinta, johon ei liity sen kummempaa dramatiikkaa. Vapaaehtoisesti lapsettomia syytetään myös usein itsekkyydestä. Minulla on kuitenkin elämässä paljon muita ihmisiä, joista pyrin pitämään huolta. Tällä planeetalla on niin paljon isompia ongelmia kuin se, hankinko minä lapsia vai en.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *