Sanotaan, että rakkaus osuu kohdalle silloin, kun sitä vähiten odotat.
En todellakaan odottanut, että näin kävisi, kun viime marraskuussa kohtasimme yhteisen ystävämme 30-vuotissyntymäpäivillä. Ja että tarinamme lähtisi siitä, että humalapäissäni läikytin punaviiniä hänen paidalle. Punaviinitahra lähti irti, mutta hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Olen 30-vuotias nainen ja avoliitossa toisen miehen kanssa. Reilu kaksi kuukautta myöhemmin kyseisistä juhlista lähti liikkeelle tapahtumaketju, jonka seurauksena jokainen kivi omasta moraalikäsityksestäni mureni alas. Eikä tapaamani miehen tarvinnut sitä edes ravistella, olin jo täysin hänen pauloissaan. Edellisessä jo useampi vuosi sitten päättyneessä suhteessani olin tullut petetyksi, joka silloin vaikutti itsetuntooni todella rajusti, ja josta toipuminen kesti pitkään. Tästä huolimatta päädyin itse harrastamaan seksiä liittoni ulkopuolella, ja vielä kaiken lisäksi tätä yhtään katumatta.
Olemme nyt viiden kuukauden aikana tavanneet muutamia kertoja, ja olen saanut elämäni parasta seksiä. Minulle auennut täysin uusi seksuaalinen maailma, jossa en olekaan miehille tyydytystä tarjoava väline, jota pannaan silmät kiinni miehen ehdoilla kolme minuuttia ennen miehen ejakulaatiota. Hänen silmänsä ovat auki, ja hän katsoo, kuinka nautin hänestä ja hänen tuottamansa orgasmin voimasta. Hän on todella taitava, ja toivon itsekin pystyväni tuottamaan hänelle yhtä suurta nautintoa, jota hän antaa minulle.
Näemme harvoin, ja välillä pelkään yhteisten öiden muistojen häviävän mielestäni. Tähän asti kuitenkin yhteisten hetkien muisteleminen saa edelleen alakertani sykähtelemään ja sydämeni jättämään lyönnin välistä. Minun mieleni muistaa miltä hän tuoksuu, miltä hän kuulostaa ja miltä hänen ihonsa ja kosketuksensa tuntuu. Ja häntä ajattelen joka päivä ja yö.
Pyysit tarinoita seksistä, mutta hänessä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään seksistä. Hän on rauhallinen sekä fiksu, mutta samalla myös jämäkkä. Herkkä, mutta silti myös kova. Hauska ja huumorintajuinen, mutta ei halua ikinä olla porukan keskipisteenä. Meidän kehot vanhenee, mutta hänen kanssaan olen mieleltäni hupsahtanut teini. Vielä olen edellisessä suhteessa, mutta mieleni juoksee vapaana jo hänen luokseen. Ei aika ainakaan lisää tuntejaan, ja hänen kanssaan tahdon nauttia elämästä, ja että hän nauttii minun kanssani.”