”Löysin blogisi kaksi vuotta sitten. Haluaisin kiittää sinua kirjoituksistasi. Niiden myötä oma ajatteluni siitä millaisen parisuhteen haluan, mitä tarvitsen ja haluan naisena ja ihmisenä ja mitä haluan antaa toiselle on kehittynyt valtavasti.
Usean kirjoituksesi olen jakanut rakkausihmiseni kanssa ja molemmat arvostamme ajatuksiasi. Kiitos myös inspiraatiosta kesäaktiviteetteihin: https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/20-asiaa-joita-tehda-rakkaus-ihmisensa-kanssa-kesan-aikana/ . Huomasimme että olemme toteuttaneet ensimmäiset kaksi ja sitten olemmekin hieman soveltaneet. Tässä meidän lista:
1. Kuutamouinti. Eikä sillä kuulla ole niin väliä. Perinteinen kuutamouinti tapahtuu ilman vaatteita. Paras hetki kuutamouinnille on elokuun hämärän lempeät illat. Tärkeintä on kosketus. (Tämän toteutimme jo kesäkuun valoisana yönä koska emmehän olisi malttaneet odottaa elokuuhun)
2. Pussailu kaupungin kauneimmassa puistossa. Jos asuu muualla kuin kaupungissa, niin pussailla saa kylän kauneimmassa pusikossa. Tärkeintä on kosketus.
3. Roadtrip ja suomipopin kuuntelu, kertosäkeet yhdessä laulaen. Välillä, tai siis vähän väliä käsi eksyy ratilta iholle.
4. Auringonlaskun ihailu rantakalliolla, paitsi että aurinko laski jo mutta se ei haitannut sitä että meren kiihkeään rytmiin vaivuttiin.
5. Onkiminen mato-ongella. Vaikka oikeastaan emme halunneet onkia lainkaan. Mutta mitä sitä ei tekisi yhden pienen ihmisen onnen vuoksi. Hauptsache zusammen.
6. Yleinen saunavuoro. Olimme ainoat asiakkaat. Tämä ei kaipaa lisää selityksiä.
7. Yhteinen remonttiprojekti. All inclusive. With happy ending.
8. Lomareissu. All inclusive.
9. Olutfestareilla käynti paitsi että ei mentykään olutfestareilla vaan rantaan pussailemaan.
10. Aamujuoksu. Juoksu päättyy naku-uinnille.
11. Pyöräretki maaseutuidyllissä. Idyllistä pyöräretkeä hieman häiritsee erään pienen ihmisen kiukuttelu mutta Hauptsache zusammen.
12. Bauhaus. Sen tietää että nyt on jo vakavaa kun päivän kohokohta on yhteinen ostosreissu rautakauppaan. Bauhausista pitää tietenkin ostaa muovikassi jossa kehotetaan suutelemaan. (ks kuvaliite)
13. Kukkaseppele ja kukkasilla peitelty vuode romanttiseen hassutteluun.
14. Leffaillat klassikkoleffojen parissa.
15. Yöseksiä.
16. Aamuseksiä.
17. Seksiä aina vaan kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.
18. Sieniretki. Sieniä ei löytynyt mutta Hauptsache zusammen.
19. Melontaretki. Tämä on jo perinne.
20. Kosketus. Joka välissä kosketus. Kosketuksia. Ohimeneviä, intohimoisia, kiihkeitä, hassuttelevia. Tärkeintä on kosketus.
Tekstin voi julkaista, mikäli siitä olisi inspiraatiota muillekin, anonyymina toki.”