Ihmisillä on tapana lokeroida toisiaan tiettyjen piirteiden tai ulkonäön perusteella varsin usein. Itsekin huomaan ajoittain harrastavani moista luokittelua.
Olin tässä taannoin kahvilassa ja sinne saapui mies. Katselin hänen kävelytyyliään ja huomasin ajattelevani, että hän on varmasti ”niitä miehiä”. Aivan vielä en toki voinut olla asiasta varma. Aloin sivusilmällä tehdä havaintoja hänen puheestaan, liikkeistään ja olemuksestaan. Sitten olin jo täysin varma. Hänen oli pakko olla. Ihan pakko. Hän oli satavarmasti umpihetero.
Silmieni edessä oli tukku tyypillisiä piirteitä. Hän oli pukeutunut päin helvettiä. Kukaan muu kuin hetero ei pukeutuisi noin mauttomasti. Vaatetus ei ollut ainoa silmäänpistävä asia. Hänen partansa oli muotoilematta ja korvasta tunki esiin karvoja. Ilmassa ei ollut tuulahdustakaan hyvästä miestuoksusta. Merkit heteroudesta olivat päivänselviä.
Entäpä miehen tapa istua. Niin leveästi, että jalkojen väliin olisi voinut tuoda ison saavin. Puheääni kuulosti flunssaiselta Pate Mustajärveltä, siis heterompaa ääntä ihmisestä ei voi enää lähteä. Tuntui siltä, ettei mies edes yrittänyt peitellä heterouttaan, vaan oli rohkeasti sitä mitä oli, välittämättä ympäristön arvioivista katseista. Niinhän sen pitää ollakin. Miksi peitellä suuntautuneisuuttaan.
Voihan se olla niin, että varsinkin julkisuudessa olevien heteroiden on luettava itsestään arvioivia ja herjaavia kommentteja keskustelupalstoilta. Mutta itseään arvostava hetero voi ohittaa kommentit olankohautuksella. Toisaalta, koskaan ei voi olla ihan varma. Vaikka heterotutkani onkin hyvällä prosentilla pongaillut heteroita, niin joskus se voi olla rikki.
Aloin pohtimaan, että miksi minulle on niin tärkeää tietää, että onko joku hetero vai ei. Mitä minä sillä tiedolla teen? Onhan minulla itsellänikin heteroystäviä. Kaikilla pitäisi olla. Ihan jo siitä syystä, että koska heterot ovat ihan helvetin huonoja bailaajia, niin joskus kun tekee mieli bilettää paskasti, niin voi lähteä ulos heteroystävänsä kanssa.
Kun oikein tarkkaan mietin niin eiköhän meissä kaikissa asu pieni hetero.