Olipa kerran perussuomalaiset niminen puolue. Puolue nousi valtaan valehtelemalla. He valehtelivat puheenjohtaja Riikka Purran suulla, että eivät lähde hallitukseen jossa leikataan pienituloisten tukia.

Vuosi tuosta lupauksesta mediaan leviää kuva sakset kädessä hymyilevästä valtionvarainministeri Riikka Purrasta. Hän ja perussuomalaiset olivat juuri leikanneet historiallisen rajusti pienituloisilta. Leikkaukset ovat johtaneet asunnottomuuden kasvuun ja kasvavaan lapsiperheköyhyyteen. Se on paljon puolueelta joka vannoi, että ei ole sellaisessa hallituksessa mukana jossa pienituloisilta leikataan.

Saapui kevät 2025. Alue - ja kuntavaalit. Perussuomalaisten Riikka Purra seisoo apeana vaalilähetyksen haastattelussa. Puolue on kokenut rajun vaalitappion. Riikka Purralla olisi ollut tuhannen taalan paikka kertoa, että puolue on epäonnistunut politiikassaan ja ymmärtää kannattajien reaktion. Hän jättää paikan täyttämättä. Sitä vastoin hän ensin syyllistää vaalien voittajat ja sen jälkeen heittää bussin alle äänestäjät. Puolueessa ja Riikka Purran omassa toiminnassa Riikka Purra ei näe mitään vikaa. Kaikki muut ovat tyhmiä ja väärässä ja syyllisiä. Niin aina kun on puhe perussuomalaisista.

Sen jälkeen Riikka Purra käyttää sanaa ilman minkäänlaista itsereflektiota. Vilunkipeli. Hän syyttää vasemmistoa vilunkipelistä. Ei puuttunut enää kuin sana vaalivilppi niin olisimme menneet suoraan trumpilaisen maailman ytimeen.

Kaikista ihmisistä ja puolueista juuri Riikka Purra haluaa puhua vilunkipelistä. Jälleen ilman minkäänlaista itsereflektiotia. Puolue joka ei muuta ole tehnytkään kuin valehdellut kääntää syyttävän sormensa jälkeen kerran muita kohti ja jatkaa ylimielistä valumistaan kohti seuraavien vaalien pienpuoluetenttiä, jonne puolue toden totta kuuluisikin.

Nyt perussuomalaiset yrittävät pysyä hengissä punaisen aallon keskellä. Nimittäin tuo Suomen sisällissodastakin tuttu termi lipsahti Riikka Purran suusta hänen puhuessaan vaalituloksesta. Ja lipsahdukset jatkuvat, sillä tämän tuloksen jälkeen perussuomalaisilla on vain yksi keino saada kannatustaan nostettua ja se on yhä aggressiivisempi rasistinen retoriikka. Valitettavaa on, että hallituksessa olevat muut puolueet tulevat senkin hyväksymään, sillä hallitus on saatava pidettyä koossa hinnalla millä hyvänsä. Se hinta on jo nyt ollut Suomelle liian kallis, mutta onneksi suomalaiset alkavat olla tähän kaikkeen jo täysin kyllästyneitä. Sen tämä "punainen aalto"W osoitti.

Ehkä sekin selviää joskus omissa harhoissaan ja valheissaan rypeville perussuomalaisille.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *