”Voisimmeko me siis nähdä että miehilläkin on ongelmansa ja yrittää ratkoa niitä yhdessä?”

”Julkaisit hiljattain kirjoituksen siitä kuinka mies ei ole uhri. Sivusit miesten omia toimia ja vanhoillisia ajatuksia syinä miksi miehillä menee huonosti. 

Olet oikeassa että miehet eivät ole uhreja. Mielestäni yksikään kansanryhmä ei ole uhri suomessa. Typistämällä uhrien aseman kansanryhmää koskevaksi mielestäni häivyttää yksilöiden kokemuksia ja niistä seuranneita vaikeuksia. Kansanryhmistä voidaan puhua tilastollisten faktojen yhteydessä ja muuten antaa tilaa sekä turvaa yksilöille kertoa omaa tarinaansa. Sinun blogisi on ollut lähisuhdeväkivaltaa kokeville kanava kertoa omista kokemuksistaan. Miehenä arvostan sitä suuresti ja se on ollut valaisevaa. 

Tartun kuitenkin hieman vielä bloggauksen otsikkoon. Se voi itsessään antaa kuvan että miesten ongelmista ei saisi puhua. Siksi koska mies ei voi olla uhri. Tällä hetkellä on käytävä keskustelu eri sukupuolten ongelmista on rajoittunutta. Mies-sukupuolen ongelmista harva on kiinnostunut. Jopa miesten tukiryhmien rahoitusta on leikattu. 

Näen että tämä johtuu ainakin yhdestä hyvin olennaisesta seikasta. Ajatus miehestä on hyvin typistynyt. Se on monella liituraitapukuinen keskituloinen menestyvä mies, joka kohtelee vaimoaan huonosti ja työmatkoillaan jahtaa hädin tuskin täysi-ikäisiä naisia. 

Tämä on puhuttava ja siten näkyvä, mutta pienempi osa miehiä. Suurin osa miehistä on kuitenkin hyvin kunnollisia ja sivistyneesti eläviä ihmisiä. Virheettömiä he eivät kuitenkaan ole. Sellaista ihmistä ei ole olemassa. 

Kun miesten ongelmista ei puhuta tai keskustelua yritetään väheksyä niin saamme aikaan vastareaktion, joka ilmenee reaktioina joista bloggauksessasi mainitsit. Se on pienempi ongelma. Huolestuneempi olen miehistä ja tulevista miehistä, jotka ovat ongelmissa koulussa, hautovat itsemurhaa tai ovat asunnottomia. Näistä suurin osa on miehiä. Mutta heistä ei olla kiinnostuneita. 

Lisäksi kun mietitään tarkemmin miehiä niin heidän käynnissä oleva muutos on jopa suurempi kuin naisilla. Perustelen tätä sillä että nyt kasvavien ja itseään muuttavien miesten pitää luoda malli, jolle ei ole esikuvaa. Somemaailmaa jos seuraa niin miesten pitää olla ihan kaikkea mitä eteen tulee. Ole vahva, mutta herkkä. Mutta älä liian. Lista on niin laaja kuin mielipiteiden kirjo. Lähes yhtäkään asiaa ei voi kopioida vanhemmilta sukupolvilta, koska tiedämme kuinka väärässä he olivatkaan. 

Sitten kuitenkin kun mies yrittää olla jotain erilaista mitä vanhempansa olivat niin monesti heti törmäävät kuitenkin vanhoihin mielipiteisiin. Jopa liberaaleimmat ihmiset tiukan paikan tullen vetoa vanhoihin arvoihin ja odottavat että mies selvittää itse ongelmansa. Jopa perheensä ongelmat kaadetaan pelkästään miesten ongelmiksi, kun ollaan niissä kaikissa vaikeimmissa hetkissä. 

Voisimmeko me siis nähdä että miehilläkin on ongelmansa ja yrittää ratkoa niitä yhdessä? Niistä osa jopa näyttäytyy tilastoissa naisten ongelmina. Emme vain näe että ratkaisu onkin miehissä.”