”En vaihtaisi tätä vuoroviikkosysteemiä edes toimivaan ydinperhe-elämään. Tämä on täydellinen tapa olla vanhempi. Saan joka toinen viikko olla lapseni kanssa omilla ehdoillani ja tiiviisti ja joka toinen viikko saan olla itselleni omilla ehdoillani ja tiiviisti. Tämä on tuntunut niin ihanalta, että suosittelen kaikille ydinperhearkea viettäville väyneille vanhemmille eroamista”.
Näin kirjoitti jokin aika sitten eräs nainen ja äiti kommenttina sivustolleni.
Minusta on hienoa, että ihminen uskaltaa olla ensin rehellinen itselleen ja sen jälkeen muille. Jos hän olisi kirjoittanut kommenttinsa mille tahansa vauvapalstalle niin hänet olisi revitty kappaleeksi. Minun blogiini hän onneksi uskalsi kirjoittaa.
Vanhemmuus ei ole millään tavalla sidottu parisuhteeseen, vaikka liian moni sen siihen sitookin. Parisuhde on parisuhde ja vanhemmuus on vanhemmuus. Erillisiä asioita. Kyseisellä naisella elämänlaatu parani, kun hän pääsi irtautumaan äitiroolista eron myötä. Näin hän sai lapsen isänkin pakotettuna osallistumaan lapsen elämään, jota hän ei ollut ydinperheessään tehnyt. Toki mies ratkaisi sen sillä, että hankki samantien uuden naisen kotiansa jakamaan ja pitämään lapsestaan huolta.
Silti nainen sai itsensä takaisin. Varmasti on olemassa naisia, jotka haluavat olla vain äitejä ja uhraa kaiken perheensä eteen. Jos sen tekee vapaasta halusta niin kaikki on hyvin. Sitten on olemassa naisia, jotka haluavat elämältään muutakin kuin perheen ja äitiyden, mutta myös sen äitiyden. Ja vaikka heidän ympärillään pörrää syyllistäjiä niin onneksi ihminen saa valita itse. Syyllistäjät voi jättää pörräämään omaan katkeruuteensa ja kateuteensa.
Yksi erittäin kannatettava malli on vuoroviikkovanhemmuus. Se on monella tapaa hyvä malli. Ja juurikin niin, että erotessa vaatii toiselta vanhemmalta puolia vastuusta. Koska on niitäkin, jotka sitä vastuuta ei halua ja lähinnä vapaamatkustavat vanhemmuuden aallokolla.
