Kirjoitin viime viikolla blogitekstin vapaudesta. Siitä, että mitä vapaampi parisuhde on, sitä vapautuneempi ja helpompi siinä on olla. Kuten Dostojevskin klassikkoromaanissa Rikos ja rangaistus asia todetaan: ”Matalat asunnot ahdistavat ajatusta”, niin parisuhteessa tiukat säännöt ahdistavat rakastamista.
Tämä kaikki tuli mieleen erään julkkisnaisen sitaatista, jossa hän toteaa, että hänen ja heidän liittoonsa ei mahdu naisen ja miehen välisiä ystävyyssuhteita. Tämä olkoon heidän sääntönsä ja en lähde heitä siitä kritisoimaan, koska ehkä heillä on syynsä sääntöönsä. Hän ei suinkaan ole ainoa ihminen, joka tällä tavalla ajattelee. Tavalla, joka minulle edustaa aivan kammottavaa tapaa elää parisuhteessa.
Ystävyys on kahden ihmisen välinen luottamussuhde. Aivan samalla tavalla kuin parisuhdekin on sitä. Ystävyyssuhde eroaa parisuhteesta usein niin, että vain toisessa niissä on seksiä. Minulle rakkaussuhdekaan ei ole ajatuksellisesti laisinkaan sukupuolisidonnainen. Rakkaus kun ei katso kohteen kantajansa jalkojenväliä. Vielä vähemmän sitä tekee ystävyyssuhde, joka ei perustu seksuaaliseen vetovoimaan vaan kahden ihmisen väliseen muuhun yhteyteen. Olisi aivan käsittämätöntä, että minulta kiellettäisiin ystävyys jonkun ihmisen kanssa, koska hänellä sattuu olemaan pimppi ja minulla pippeli. Siinä joutuisi rajaamaan itselle tärkeitä ihmisiä elämänsä ulkopuolelle pelkän jalkovälin perusteella.
Olen miettinyt, että miksi joillakin on tämä sääntö, että vastakkaisen sukupuolen edustaja ei saa olla ystävänä ja tullut siihen johtopäätökseen, että ystävyys koetaan uhkana omalle parisuhteelle. Toisin sanoen pelko voittaa luottamuksen. Aivan kuin lähtökohtaisesti oletettaisiin, että olemalla ystävä vastakkaisen sukupuolen kanssa, siihen liittyisi aina pieni mahdollisuus siihen, että pian sitä huomaakin olevansa ystävänsä kanssa alasti sängyllä syventämässä freudilaista suhdetta lihallisimpiin ulottuvuuksiin.
Enemmän olisin huolissani siitä, että suhteessa pitää rajoittaa ystävyyssuhteita sukupuolen mukaan kuin siitä, että on vastakkaisen sukupuolen kanssa kahdestaan kahvilla tai viinillä. Se kertoo valtavasta epävarmuudesta ja luottamuksen puutteesta. Voihan olla, että joillakin kieltoihin liittyy omat huonot kokemukset ja käsittelemättä jääneet traumat, mutta niiden traumojen valuttaminen kumppanin kärsittäväksi on itsekästä, epäreilua ja lyhytnäköistä, koska aina on myös mahdollisuus traumojen käsittelemiseen ja ihmisenä kasvamiseen.
Ikävä kyllä, rakkaus ei pakottamalla tai liiallisilla kielloilla parane. Niin parisuhteeseen kuin elämäänkin liittyy riski. Jos rakkaani rakastuu johonkin toiseen ihmiseen, niin minä en voi sille yhtään mitään. Riskin pitäminen minimissään sillä, että rajoittaa toisen ystävyyssuhteita ja ihmiskontakteja ei ole rakkautta, vaan pelon ohjaamaa pakottamista, joka varmemmin johtaa parisuhteen päättymiseen kuin vapaus, jota rakkaalleen suo.
Minulla on myös naispuolisia ystäviä. Ystävyytemme perustuu vankkaan luottamukseen ja kaverilliseen yhteyteen. On mahdotonta ajatella, että ystävyytemme ei voisi olla mahdollinen, koska hän on sattunut syntymään eri sukupuoleen kuin minä. Soittaisin hänelle, että anteeksi ei me voidakaan jatkaa ystävinä, koska sinulla on se pimppi.
Kahden ihmisen välinen ystävyys ei ole mikään itsestään selvyys tässä yksinäisessä maailmassa. Kieltämällä puolison ystävyyttä muiden ihmisten kanssa, ongelma ei ole koskaan puoliso ja hänen ystävänsä, vaan ongelma on ihminen, joka yrittää kieltää ihmisten ystävyyksiä. Parisuhde ei perustukaan vapauteen ja luottamukseen, vaan omiin haavoihin, pelkoihin ja pakottamiseen.
Sellaisilla parisuhteilla on tapana päättyä hapenpuutteeseen.
Mietin tätä. Ja mietitytin miestänikin.
Oon muutamia vuosia tehnyt työtä miesvaltaisella työpaikalla, joten 99% työkavereista on miehiä. Osan kanssa ihan ystäviä myös työn ulkopuolella.
Mun nykyisellä rakkaalla ei ole kuin miespuolisia ystäviä.
Mieheni sanoi jo ihan suhteen alussa että kokee herkästi muut miehet uhkana. Oli syytä tai ei.
Mietin mistä sellainen epävarmuus johtuu mutta en keksinyt muuta kuin sen että joskus aiemmin on joku /jotkut rikkoneet pahasti häntä. Niin että kyky luottaa muihin ja ennen kaikkea usko omaan itseen ja hyvyyteen on kadonnut.
Toivo ei ehkä kuitenkaan ole menetetty, hän (ja minä) saadaan meidän turvallisessa parisuhde ympäristössä tuntea olevamme hyviä, rakkauden ja luottamuksen arvoisia. Riittäviä kenelle vaan, mutta erityisesti toisillemme just näin rikkinäisiä ja keskeneräisinä.
(Niin, ja kyllä saan pitää lähelläni ihan kaikki nykyiset ystäväni sukupuoleen katsomatta) ”
Suhteemme alussa sovimme olevamme rehellisiä.
Olin ja kerroin et viestitellään ja soitellaan mun ent. Suhteeni kanssa .
Ja suhde on ohi!
Aluksi meni hyvin mutta 2 kertaa puhelin pengottu ja huudettu et yhä olet hänen kanssaan!!
Ei usko et voi olla ystävä !
Nyt olis pitäny tehdä valinta joko Hän tai ystävä.
Lähdin hänen luitaan pois.
En pidä kun puhelimeni tutkitaan.
Eikä. luota !
Harmi olimme 2.12/v kuitenkin yhdessä.
Ollessani yliopistoaikana eksäni kanssa, en saanut tavata miespuolista ”omaa” ystävääni, siis sellaista joka ei ollut molempien kaveripiiristä, muuten kuin luennoilla. Ex ei toki varsinaisesti kieltänyt tapaamasta, mutta tuhahtelu, huokailu, yrmeä olemus ja niskojen nakkelu seurasi aina varmasti mikäli oli edes nähnyt meidät juttelemassa koulun käytävällä.
Eipä tämä silti ollut mikään ihme, sillä ex myös penkoi facebookini viestit, tietokoneeni sivuhistorian ja (luultavasti myös kännykkääni )useampaan otteeseen. Itse kerroin aina avoimesti missä liikun ja kenen kanssa, hän sen sijaan unohteli mainita omista seuralaisistaan. Olen oppinut huomaamaan milloin mustasukkaisuus menee yli normaalin rajoista ja nykyään nostan heti puheeksi jos koen että minua kytätään. Ellei toinen voi luottaa on suhde sen verran pahalla pohjalla ettei sitä kannata jatkaa olivat muut puitteet mitä hyvänsä. Häkki se on kultaknenkin häkki!