”Kukaan ei muuta
Tämä oli melkein ensimmäinen lause, jonka kerroin nykyiselle miesystävälleni, kun aloimme viestittelemään keskenämme. Sinä et muuta minun luokseni, enkä minä sinun luoksesi. Lapset eivät muuta kenenkään luokse vaan saavat asua kukin kotonaan.
Minulla on jo muutama lapsi ja hänellä kaksi. Eksiä on yhteensä 3 ja me kaikki asumme samalla paikkakunnalla. Lapset ovat viikko-viikko-rytmillä vanhemmillaan ja meillä on lapsivapaata-aikaa aina joka toinen viikko.
Kukaan ei nauttisi siitä, että 6 lasta ja 2 aikuista ahdetaan samaan pienikokoiseen kaupunkiasuntoon, jossa on vain 1 wc. Osalla lapsista on nepsypiirteitä ja osa taas on hyvin introverttejä. Lapset välillä kyläilevät puolin ja toisin meidän vanhempien kanssa toistemme luona, mutta that’s it. Ne hetken menevät ihan ok, mutta kaikilla on sitten aina iltaisin ja öisin oma rauha ja paikka.
Haluan tarjota lapsilleni niin ehjän kodin kuin mahdollista ilman pelkoa siitä, että taas pitäisi vaikkapa eron hetkellä muuttaa. Koti on ja pysyy vaikka parisuhde päättyisi. Tämä on aikuisten välinen parisuhde, josta ei synny vielä ainakaan muutamiin vuosiin edes avoliittoa. Katsotaan asiaa sitten uudestaan, kun lapset ovat lähteneet maailmalle.
Nyt ehtii tulla toista ikävä ja yhdessä vietetty aika on aikuisten kahdenkeskistä aikaa. Se ei ole pois lapsilta vaan valtava voimavara itselle. Päätös on ollut todella toimiva, kumpikin makselee omat laskunsa ja hoitaa omat lapsensa, eikä väännetä tästä väkisin mitään uusperhekuviota. Varmasti viikossa ero tulisi.
Suosittelen jokaista tekemään rohkeasti omat ratkaisunsa lapsia ajatellen, viis siitä, mitä muut ajattelevat. Ja vanhempien täytyy välillä laittaa osa omista tarpeistaan toissijaisiksi seikoiksi. Ajatuksena uusperheajatus on ihan kiva, mutta todella harvoin täysin toimiva ja tasapuolinen. Sellaisiakin tarinoita onneksi löytyy, riippuu niin paljon lapsista ja heidän persoonallisuuksistaan. Kaikilla on hiukan erilaiset tarpeet ja luonteenpiirteet ja jokainen tuntee omat lapsensa parhaiten.”