”Se alkoi jo teinivuosina. Sukulaismies totesi joka kerta äidilleni, että kohtahan se sinustakin tulee jo mummu. Se tuntui aina yhtä vaivaannuttavalta. Asiaa ei helpottanut se, että äitini kiherteli vieressä ja totesi, että tuskin jaksaa odottaa sitä, että saa itselleen lapsenlapsen. Saa ITSELLEEN lapsenlapsen! Voiko enää itsekkäämmin ajatella. Enhän minä äidilleni lasta tekisi. Tiesin jo tuossa vaiheessa olevani seksuaalisesti kiinnostunut naisista ja ei ollut laisinkaan selvää, että haluaisin edes lapsen. Syystä tai toisesta itsetuntoni oli sen verran hyvä, että en kokenut itseäni vialliseksi, vaikka minulta toivottiin jotain sellaista, jota en ehkä koskaan pystyisi kenellekään antamaan.
Äitini mummointoilu yltyi ollessani kaksikymppinen. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että hän tosiaankin olisi halunnut mummoksi siksi, että olisi saanut lapsestani iloa ja sisältöä elämäänsä. Hänellä oli tapasuhde isäni kanssa ja molemmat olivat olleen onnettomia jo vuosikausia. Isälläni myös sivusuhteita ja mitä kaikkea tuollaiseen tapasuhteiluun ikinä kuuluukaan. Mummon rooliin heittäytyminen olisi tuonut helpotusta tuohon oman elämänsä tyhjyyteen.
Lopulta en enää pystynyt pitämään mölyjäni mahassa, vaan huusin äidilleni että älä koskaan kysy minulta, että milloin sinä saat itsellesi lapsenlapsia, koska en itse halua lapsia ja en niitä sinua varten ala tekemään. Samalla ilmoitin seurustelevani naisen kanssa.
Tuosta on aikaa yli kymmenen vuotta. Tulin toisiin ajatuksiin. Nyt minulla on pieni lapsi nykyisen puolisoni kanssa. Lapsi elää arkeaan kahden äidin kanssa. Oma äitini elää edelleenkin yksin avioliitossaan. Yllättäen hän ei enää olekaan kovin ylpeä mummoudestaan tai ei ainakaan osoita sitä millään tavalla. Ehkä siksi, että hän ei ole vieläkään hyväksynyt sitä, että olen suhteessa naiseen ja en suostukaan elämään äitini vanavedessä kulissiin perustuvaa elämää. Olenkin päättänyt elää omaa elämääni ja se on selvästi ollut äidilleni liikaa. Tärkeää hänelle ei tuntunutkaan olevan se, että pääsee mummoksi, vaan se, että minä olisin yhtä onneton elämässään kuin hän on. Kateus nosti karvaista päätään.
Itse olen päättänyt tehdä lapsemme kanssa toisin. En ala tuputtamaan hänelle mitään elämisen mallia missään vaiheessa niin kuin minulle on tehty. Aion myös tulevaisuudessa joka kerta korjata lausetta, jos joku yrittää kysyä tyttäreltämme, että joko poikaystävä on katsottuna, että voi se olla tyttöystäväkin.”
BLOGGARIN LOPPUSANAT:
”No jokos sitä on pulla uunissa”-kaltaiset heitot keskellä sukujuhlaa on mautonta paskaa. Siitä kirjoitti minulla aikanaan tahattomasta lapsettomuudesta kärsivä nainen, joka lakkasi käymästä sukulaistensa luona, koska tuntui niin pahalta kuulla löysiä heittoja raskaudesta raskaiden hedelmällisyyshoitojen keskellä, joista ei kukaan tiennyt mitään.
Minusta noin henkilökohtaiseen kysymykseen voisi vastata Täti-Monikalle yhtä henkilökohtaisella ja hassun hauskasti ilmaistulla vastakysymyksellä, että onkos Monikalla peitto heilunut viime aikana, että onko tullut niin sanotusti melaa mekkoon.
Hiljenisi.