Monet miehet olivat viikolla vihaisia sosiaalisessa mediassa. Tuntuu kuin heidän ihmisoikeuksiaan olisi loukattu. Hauskin heistä vihjailikin siihen suuntaan, että kaupunki ei enää halua autoilevia miehiä. Kommentti ei valitettavasti ollut sarkasmia.
Viha syntyi uutisesta, että Helsingin kaupunki sulkee yhden kadun autoilulta. Tekee kadusta autottaman. Tämän jälkeen jopa muutama yritysjohtaja on heittäytynyt itkupotkuraivareihin asian johdosta. Asia on poikinut myös yhden pääkirjoituksen laajalevikkeiseen iltapäivälehteen. Niin käy, kun hyvin toimeentulevien keski-ikäisten varpaille astutaan. Samaan aikaan, kun iso joukko työtätekeviä pienituloisia ihmisiä joutuu miettimään, että miten elättää leikkausten jälkeen perheensä niin ylempänä tuloluokissa yhteiskunnan suurin ongelma on yksi autoilulta suljettava katu Helsingissä.
Viikolla oli myös toinen autoilusta kertova artikkeli sanomalehdessä. Sillä artikkelilla suututettiin monia henkilöautoilevia perheellisiä. Astuttiin vaarallisille vesille.
Suomi on yksi Euroopan johtavia maita siinä, että autolla pitää päästä melkein eteiseen saakka. Jos joku raukka edes hieman kyseenalaistaa autojen järjetöntä määrää kaupunkien keskustassa, tai sitä, että suomalaisilla on tapa kuntoilla niin, että autolla ajetaan kuntokeskuksen pihaan ja siellä kuntokeskuksessa sitten kuntoillaan tai ylipäätään sitä, että keskimääräinen autolla kuljettava matka on alle kaksi kilometriä niin saa sormilleen. Autoilu on ihmisoikeus ja pyhä lehmä. Minä saan omalla autolla ajaa vailla kymmenen metrin matkan. Köyhät hiljaa!
Eräs suomalainen tunnettu artisti kirjoitti aiheesta sosiaaliseen mediaan, että hänellä ei ole edes ajokorttia, mutta silti hänen lapsensa ovat harrastaneet koko lapsuutensa ja päässeet jopa harrastuksiinsa ilman autoa. Suuttumusta sekin herätti. Ei saisi päästä. Ei pitäisi olla mitenkään mahdollista, että voisi harrastaa ilman henkilöautoa. Hän ei millään tavalla syyllistänyt autoilevia ihmisiä kommentillaan, mutta moni syyllistyi silti.
Puhun nyt toki meistä kaupunkilaisista. Maalla ei useinkaan ole toimivaa joukkoliikennettä ja auto on pakollinen. Silti meillä täällä toimivien joukkoliikenneyhteyksien keskellä moni perhe ei tule toimeen ilman kahta autoa.
Mutta ei kyseenalaisteta sitä. Voi saada kivuliaasti sormilleen. Toivottavasti ajan myötä myös yhden kadun sulkemisesta tuohtuneet miehet saavat mielenrauhan ja elämä voi jatkua tämän pahan takaiskun jälkeen jälleen onnellisemmin.