Näyttää: 1561 - 1570 of 3 870 tulokset

”Olisiko mahdollista, että olet rakastanut syntymätöntä lastasi niin paljon, että halusit suojella häntä siltä kaikelta, jonka itse koit lapsena?”

”Tässä kirjoituksessani viittaan menneisyyteeni insestin uhrina ja myös vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni. Minulla ja miehelläni on yhteensä yhdeksän kummilasta. Tein vuosia töitä kouluautonkuljettajana. Tein lasten kanssa ehkä jotain oikein, koska olen saanut kutsuja lukuisiin rippijuhliin, yo-juhliin, jopa maisteri-juhliin ja häihin sekä kolmekymppisille. Iso osa Facebook-kavereistakin on näitä kouluautreittien ihmisiä. Mutta miksi olen …

”Muutaman vuoden sisään pääsemme taas tutustumaan toisiimme niin kuin alussa”

”Tässä olisi ehkä vähän erilainen tarina seksittömyydestä: Parisuhteemme alkoi sillä paheellisella tavalla: salaisilla suudelmilla, kiusoittelevilla viesteillä, murtuvilla padoilla. Mielettömällä lihan poltteella ja kaipauksella toisen syliin. Nälkä vain kasvoi syödessä, kunnes koskettamattomuus, muualle kuuluminen ei ollut enää vaihtoehto. Nykyään ne ovat muistoja vain. Muistoja, jotka auttavat pääsemään omin käsin onneen. Omalla …

”Ihoni huutaa hellää sivelevää kosketusta ja suukottelua”

”Olin aiemmin suhteessa, jossa alkuun suudelma ei tarkoittanut ”haluan panna”, vaan oli osoitus rakkaudesta. Halaus ja läheisyys vain siksi että olin niin ihana ettei minua voinut olla koskettamatta. Tai ainakin siinä illuusiossa minut saatiin elämään. Totuus paljastui joidenkin vuosien kuluessa; olin päätynyt sosiopaatin uhriksi. Erosin. Hoidin haavojani irtosuhteilla ja jos …

”Miten voit tuntea itsesi edes naiseksi kun sinulla ei ole lapsia”

Lapsettomuus ihmisille joka haluaisi lapsen on herkkä aihe. Niin herkkä, että jos ihminen haluaa puhua aiheesta niin hän tekee sitten aloitteen eikä niin että asiasta udellaan. ”Mitään ei saa enää sanoa”, kuuluu argumentti kun asiasta muistuttelee varsinkin vanhemman ikäluokan ihmisiä. Hienovaraisuus kun ei kuulu käyttäytymisen käyttökirjaan. Tässä muutama lukijan kokemus …

”Omista tarpeistani en enää koskaan luovu toisen takia”

”Ehkä maailman ihanin ja samalla myös herkimmistä aiheista on tapetilla: seksi! Biisin sanat ”Mul menis vaan 20minsaa tehä mitä jäbäs teki vuodessa” soljui lähes täydellisesti kuvailemaan omaa seksielämääni – joskin jäbä ei 8 vuoteen tehnyt nautintoni eteen juuri mitään töitä, vaan orgasmin saamiseksi oli työ tehtävä itse. Syytin täysin itseäni …

”Minulla ei ole tämän suhteeni takia itsetuntoa enää jäljellä”

”Naimisissa 8 vuotta, jos sillä on merkitystä. Miehellä testosteronin takia halut 0 (nolla), eli emme siis harrasta seksiä. Tai ainakaan minä en saa häneltä seksiä. Syytin siitä ensin pitkään itseäni, vuosia etsin itsestäni syytä ja kysyin suoraan mieheltäni, mikä minussa on vikana? En saanut vastausta. Jotenkin olen saanut itseni uskomaan, …

”Silloin kun silität minua ja kerrot että olen turvassa”

”Kun seksi ei aina onnistu, eikä se haittaa. Kun voin halutessa keskeyttää, eikä suututa. Kun uskallan kertoa ja puhua omista haluista, tavoista joilla haluan tulla kosketuksi, ja ne otetaan vastaan pilke silmäkulmassa. Usein seksi on meidän välillä ihanaa. Mulla on kuitenkin taustalla seksuaalista väkivaltaa, mikä toisinaan mutkistaa seksiä. Kaikkein korjaavimpia …

Nalkuttaminen on merkki liian pitkään kestäneestä suhteesta

Nalkuttaminen on yksi epäeroottisimmista tavasta kommunikoida ja samalla merkki että parisuhteessa on kaksi toisilleen väärää ihmistä, parisuhde on kestänyt liian pitkään tai on suhteessa kroonisesti nalkuttavan kanssa jonka kanssa kenenkään ei pitäisi olla parisuhteessa. Mitä nalkuttaminen sitten on? Se ei ole asiasta aiheesta sanomista paitsi jos senkin tekee passiivis-aggressiivisesti vittuillen, …

”Olen kasvanut hyvin kasvatettujen poikien ja miesten ympäröimänä ja tottunut naisia kunnioittavaan kohteluun”

”Hei Sami, pyysit tarinoita seksiin liittyen joten tässä tulee. Olen 31-vuotias nainen, hiljattain eronnut. 16-vuotiaasta asti olen seurustellut kahdessa pitkässä parisuhteessa, välissä vain muutaman kuukauden sinkkuaika. Ensimmäisessä siksi, että niin kuului tehdä odottaen niitä lapsia, avioliittoa, omakotitaloa. Toisessa siksi, että edelleen luulin parisuhteen olevan normi ja itseisarvo. Nyt vanhempana ja …

”Minulle hellittelysanani ei ole vain rakas, vaan rakas lutka tai narttu”

”Seksi, seksuaalisuus, vahva halu kokea, kokeilla ja tuntea. Se on aina ollut minussa, eteenpäin puskevana energiana. En ole koskaan osannut yhdistää häpeää ja seksiä samaan lauseeseen, vaan olen naisena ottanut ja antanut anteliaasti, muiden puheista välittämättä. Sinkkuna sain vapaasti kuunnella halujani enkä pitänyt tarkkaa kirjaa panoistani. Nautin elämästäni kirjaimellisesti täysin …