Eduskunnan kyselytunnilla eilen käydyssä keskustelussa Li Andersson kysyi sosiaali ja terveysministeri Kaisa Juusolta, että pitkääkö hän kohtuullisena sitä, että esimerkiksi henkilökohtaisten avustajien ensimmäisestä sairauspoissaolopäivästä tulee palkaton? Samalla hän esitti huolensa siitä, että tämä lisää riskiä sairaana töihin tulemiselle ja että moni ammatissa toimiva työskentelee sellaisten ihmisten kanssa, joille flunssan saaminen saattaa olla kohtalokasta, niin jälki saattaa olla rumaa.
Se mitä kysymykseen vastattiin, kertoo paljon tämän hallituksen osaamisesta, empatiakyvyttömyydestä, ylimielisyydestä ja asenteesta. Ministerin vastauksen tiivistelmä kiteytyy hänen tokaisuunsa ”ei se niin kamala asia ole”.
Ei ole kamala asia se, että hallituksen päätös heikentää pienipalkkaisen henkilökohtaisen avustajan oikeuksia. Ei ole kamala asia se, että päätös lisää riskiä sairaana työskentelemiseen ja sitä kautta sairauden tarttumisen ihmiselle jolle sen ei todella pitäisi tarttua.
Ei se niin kamala asia ole. Tietääköhän ministeri, että kuinka pienellä palkalla esimerkiksi henkilökohtainen avustaja työskentelee? Että on oikeasti kamalaa jos siitä pienestä palkasta otetaan vielä vähän pois ihan vain rangaistuksena siitä, että sairastaa.
Yksi asia mikä kiinnitti huomiota ministerin vastattua kysymykseen oli se, että aivan kuin asia olisi tullut yllätyksenä vastuuministerille. Hän joutuu puolustamaan päätöksiä, jotka ovat hänelle saneltu. Siinä paineessa tulee sitten tokaistua niinkin kylmä lause kuin että ei se niin kamala asia ole.
Tai sitten vastaus kertoo hallituksen kylmästä asenteesta. Älkää nyt turhasta siellä valittako köyhät. Nyt on teidän vuoronne joutua maksajiksi näissä valtion säästötalkoissa. Talkoissa joihin me paremmin tienaavat emme osallistu millään tavalla, vaan päinvastoin olemme saamapuolelle. Jos sen vuoksi joutuu vähän sairaana tekemään töitä asiakkaan kanssa, jolle tartutettu sairaus saattaa olla kohtalokas, niin hei, ministerin sanoin:
”Ei sen niin kamala asia ole”.