Pitkässä parisuhteessa oleva ihminen, joka sanoo, että ei ole koskaan ihastunut toiseen ihmiseen parisuhteensa aikana, valehtelee.
Hän valehtelee ennen kaikkea itselleen, koska pitää ihastumista moraalisesti vääränä ja ajatusta ihastumisesta hävettävänä ja tuomittavana. Tietenkin hän pitää, sillä meille on luotu parisuhteesta kuva, jossa kaksi toisiinsa rakastunutta ja sitoutunutta ihmistä elää romanttista elämää keskenään mahdollisimman pienessä tilassa.
Kuvana se onkin kaunis ja siihen on hyvä parisuhteessaan pyrkiä, sillä miksi olla parisuhteessa, joka ei tunnu enää yhtään missään ja jossa rakkauden on korvannut vain tapa olla yhdessä. Se ulkoapäin meille tuputettu ajatus, että yhdessä ollaan, vaikka sitten ikenet verillä.
Mitä tarkoittaa ihastuminen?
Ihastuminen on merkki elämisestä. Kuten eräs suhteessa oleva naispuolinen ystäväni on sanonut, että hän ihastuu lähes päivittäin johonkin ihmiseen. Se voi olla kaupungilla ohikävelevä ihminen, kaupan kassalla kauniisti palveleva tai hymyilevä ihminen, mies, nainen, jotain siltä väliltä.
Voi ihastua tuntemattoman ihmiseen tapaan käyttäytyä, hymyillä, kävellä tai ihan mitä tahansa. Se ei tarkoita sitä, että omassa suhteessa on jotain vialla tai että on huono ja moraaliton ihminen. Se kertoo siitä, että osaa kääntää katseensa hyvää ja kaunista kohti eikä koe, että on niin sidottu elämässään, että pieni viaton hetkessä tapahtuva ihastuminen ei edes olisi sallittua.
Se olisi elämän kieltämistä.
Ihastuminen mielletään usein johonkin ihastumista suuremmaksi tapahtumaksi. Se ei tarkoita sitä, että olisi heittämässä aikaisempaa suhdetta roskiin ja se ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi jotain romanttista tai seksuaalista. Tosin ei siinäkään ole mitään pahaa, että kokee ohikiitäviä seksuaalisia tunteita jotain toista ihmistä kohtaan.
Väitän jopa, että ihminen, joka kieltää nämä tunteet itseltään, on valheellisuutensa vuoksi lopulta alttiimpi pettämään kuin ihminen, joka antaa tunteillensa luvan.
Tämä kaikki vaatii perusteluita. Jos elää parisuhteessa, jossa pieni viaton ihastuminekin on kiellettyä tai jossa mustasukkaisuus ylittää rajan, jossa jopa toisen ihmisen tunteita aletaan kiinnittää patteriin kiinni, niin lopputulemana on ennen pitkään tunne tukehtumisesta. Ihminen on pakotettu hänelle itselleen luonnottomaan tapaan toteuttaa itseään ja olla oma itsensä. Häneltä on riistetty vapaus omiin tunteisiinsa. Se ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Miettikääpä tätä vallitsevaa tilannettamme. Me olemme olleet pakotettuja pysyttelemään todella pienessä tilassa, koska koronan vuoksi maailma on ollut suljettuna kirjastoja myöten. Me elämme elämää, jossa vapaus määritellään muualta käsin, mutta mitä tapahtuu ihmiselle siinä vaiheessa, kun liian ahtaan ympäristön ovet avataan selkosen selälleen. Pahimmillaan ihmiselle käy kuten lehmille, jotka päästetään pitkän vangittuna olleen talven jälkeen kesälaitumelle. Vapauden huuma on melkoisen näkyvää.
Sama suljettuna olemisen ahdistus purkautuu ihmisestä, joka elää liian suljetussa parisuhteessa, kun hän pääsee hetkeksi vapaaksi. Toiset pystyvät hallitsemaan itsensä toki sitten paremmin kuin toiset, mutta eivät hekään, jotka eivät pysty hallitsemaan itseään ole moraalittomia ja pahoja ihmisiä. He ovat ihmisiä, jotka ovat eläneet itselle sopimatonta elämää.
Ihmiselle, jolle vapaus on jokapäiväistä ja sallittua, ei käy niin, koska ei tule mitään pitkän vankeuden tuomaa hetkellistä vapauden tunnetta, koska vapauden tunne on sallittu jokaisessa hetkessä. Se vapauttaa ihmisen katsomaan kohti kauneutta. Ja vaikka se kaikkein kaunein herääkin siinä ihan viereltä, niin se tarkoita sitä, etteikö ihmisen katse saisi kohdistua kaikkeen muuhunkin kauniiseen, sillä katse ei ole häneltä pois, jonka katseeseen on halunnut jäädä iäksi kiinni.
Siksi tuntuisi kummalliselta kieltää puolisoltani katsomaan ihailevasti muitakin ihmisiä ja siinä sivussa kieltää lupa ihastua, joskaan se minun lupaani edes tarvitsee. Mikä minä olen määrittelemään toisen ihmisen tunteita? Koska ei se ihastuminen tarkoita sitä, että asemani hänen rakkaanaan olisi millään tasolla uhattuna. Minun epävarmuuteni ja itsetunnottomuuteni ei saa olla esteenä toisen ihmisen vapaudelle ja elämälle.
Kun ihminen ei ole sidottu liian lyhyeen naruun, hänelle ei tule hetkellistä vapauden huumaa, jonka aikana hän tulee säntäilleeksi aitojen väärille puolillekin. Sitä ei tule, jos vapaus on itsestään selvää ja sitä ei ole kahlittu liian pieneen tilaan.
Minä olen sitä mieltä, että antakaa katseittenne, aistienne ja elämänne viedä teitä kauneutta kohti. Siinä ei ole mitään pahaa, jos huomaa ihastuneensa itselleen tuntemattoman ihmisen hymyyn tai tyyliin kävellä. Siinä ei ole mitään pahaa, jos viattomasti hymyilee tai flirttailee itselle tuntemattoman ihmisen kanssa. Kokemuksiaan voi vaikka sitten vaihtaa ihmisensä kanssa, jonka kauniiseen katseeseen haluaa jäädä iäksi kiinni.
Jonka jälkeen nukahtaa hänen kanssaan lusikkaan yhden kauniin päivän jäljiltä.
Miehet ovat niin köyhiä mielikuvituksen tasolla, että he tarvitsevat masturboimiseenkin pornoa. Facebookin kommenteista huomaa, että naiset on ymmällään tästä aiheesta ja joku mies on tullut sitten puolustelemaan, että joo kyllä hän ainakin katselee muita naisia. Niinpä. Miehet. Miesten on ilmeisen pakko tuijotella toisten naisten perseitä ja tissejä, mihinkään ei olla koskaan tyytyväisiä. Tämänkin tekstin kirjoittaja petti edellistä kumppaniaan joten summa summarum: älä jauha miehistä paskaasi meille naisille.
Yleistäminen on epä-älyllistä. Väärinymmärtäminen sitä samaa. Miksi sinun maailmassasi ihastuminen ja kauneuteen katsominen tarkoittaa naisten perseitä ja tissejä? Enemmän se sinusta kertoo kuin minusta. Miksi sinä olet näin vihainen ja katkera? Päästä irti ja anna omankin mielesi ja katseesi mennä kohti kauneutta. Niin ja kuten varmasti tekstistä luit, niin käytin siinä esimerkkinä NAISpuolista ystävääni, joka antaa itsensä ihastua muihin ihmisiin lähes joka päivä, vaikka suhteessa onkin. Eli onko kaikki naisetkin mielestäsi mielikuvituksettomia ja epäkelpoja? Mitä minun pettämisiin tulee, niin ei ole sinun asiasi. Keskity mieluummin omiin haavoihisi. Niitä tuntuu olevan. Kauniimpaa alkukesää sinulle.
Ihastun ihmisiin ympärilläni. Mieheni tietää tämän ja ymmärtää täysin. Flirttailen, hassuttelen, nauran ja ilahdutan toisia. Se on minulle luontaista ja tuottaa iloa. Näin on ollut aina. Se ihastuminen on johtanut ystävyyssuhteisiin ja parhaisiin keskusteluihin ikinä. Se on tuonut yhteyden toisiin ihmisiin, vaikka vain hetkeksi, joissa oli vain minä ja tuo toinen ihminen.
Nämä ihastumiset saavat minut jaksamaan työssä, jossa jatkuvasti saan kokea inhottavaakin kohtelua muilta ihmisiltä. Paljon helpompi olisi antaa valta ihmisvihalle, kyynisyydelle ja inholle.
Valitsen kuitenkin mielummin tämän.
Ihastuminen ei ole yhtäkuin rakastuminen. Se ei ole yhtäkuin pettäminen, seksisuhde tai rikos toista kohtaan.
Se on minulle merkki ihmisyydestä ja siitä, että meissä kaikissa on jotain kaunista. Kaikissa!!!!
Rakastan miestäni, enkä haaveile muista ihmisistä. Minulla ei ole tarvetta. Annan hänelle kaiken hyvän, jota saan noista pienistä kohtaamisista, enkä pidä huonona asiana sitä, jos hän näkee toisissa ihmisissä jotain kaunista.
Luottamus ja vapaus olla, saa haluamaan olla yhdessä juuri tämän ihmisen kanssa.
Ihanasti koettu elämä. Kumpa pystyisin itse tuohon. Antamaan toiselle vapauden, sillä sen haluaisin antaa, ja silti pysyä vierellä. Mutta joka kerta kun annan vapauden, minut valtaa tunne että minun on poistuttava, annettava rakkaani muille, kadottava kokonaan jotta hän saa olla muiden kanssa niinkuin haluaa. Se on todella uuvuttavaa etenkin itselleni, ja olen yrittänyt muuttaa sitä itsessäni monta kertaa. Tulee vain jostain niin syvältä arvottomuuden tunteesta etten osaa toimia toisin vaikka sen tiedostan. Onneksi voin puhua siitä rakkaalleni. On vain hyvin kivuliasta kun ei voi luottaa niin kuin haluaisi, vaikka vika ei millään tavalla ole toisessa. Vaan jossain syvällä itsessäni. Epävarmuus ei valitettavasti ole valittu ominaisuus…se on jotain johon on kasvanut pienestä asti, jota on juonut jo äidin maidossa. Toivottavasti löytyy rakkaita jotka rakastavat sen läpi, enemmän kuin koskaan, niin että sen tuntee joka solullaan ettei hymyt ja flirtit ja katseet ja satunnaiset himot yllä sille tasolle koskaan. Että ystäviä saa olla eikä se tarkoita että he kaikki ovat arvokkaampia hänelle kuin minä. Ettei tämä rakkaus ja antautuminen ole vain leikkiä jonka voi kepeästi vaihtaa toisiin. Etten ole niin raskasta seuraa ettei minua tarvitse jaksaa. Että saan olla minä epävarmuuteni kanssa ja silti ansaita rakkauden ja hänet, kaiken hyvän. Vaikea oppi. Mutta sen arvoista toivon. Ja jos hän päättää etten riitä, minun on vain luovuttava. Mutta ehkä riitän🙂 ihan vaan näin. Otan riskin.