Näyttää: 1 - 10 of 13 tulokset

”Aika näyttää, olenko vielä liian kesken”

”Rakastan ihastumista. Puna nousee poskille, sydän lyö kahtasataa, perhoset parveilee vatsassa ja hymyilyttää taukoamatta. Otsaryppy suoristuu eikä askelkaan paina tavanomaista tonnia raskaan työpäivän jälkeen. Se tunne, kun on kohdannut ihmisen, jonka seurassa koet olevasi tarpeeksi omana itsenäsi. Tunnet, kuinka toinen koskettaa sieluusi jo pelkällä katseellaan. Kuinka halu tutustua toisen jokaiseen …

”Pelkään sanoa hänelle, että olen ihastunut häneen”

”Tiedän mitä on ihastuminen, ihminen voi ihastua toisiin ihmisiin päivän aikana useamman kerran. Ihastumisia on erilaisia, toisiin ihastutaan hetkeksi, toisiin pidemmäksi aikaan. Silti ihastuminen on ihastumista. Se on ihanaa. Tunne kun näet ihastumisesi päivittäin. Pitkän ajan jälkeenkin, ihokarvat nousevat pystyyn, mahan pohjassa on perhosia, poskia kuumottaa, punoittaa. Kaikki tietävät sen. …

Apua, puolisoni saattaa ihastua toiseen!

Minusta on kiva ajatuksen tasolla pöyhiä vallassa olevia parisuhdekäsityksiä. Osin teen sitä saamieni kommenttien ja tarinoiden pohjalta ja sitä myötä huomaan ihmetteleväni, että kuinka ahdistavissa ajatusrakennelmissa monet elävät. Yksi itselleni ihmetystä herättävä asia on pelko siitä, että puoliso ihastuu johonkin toiseen ihmiseen. Tässä kommentti, jonka sain tekstiin, jossa nainen kirjoittaa …

Missä ovat he ”jatkuvan ihastumisen kiimassa” elävät ihmiset?

”Toiset taas elävät jatkuvasti ihastumisen huumassa, ja kun se häviää, ollaan onnettomia ja lähdetään hakemaan uutta ihastusta.” Jälleen kerran keskusteluketjuun saapui vuosikymmenten pituisessa suhteessa elävä ihminen, jonka mielestä eroaminen kertoo siitä ihmisryhmästä, jotka elävät jatkuvan ihastuksen huumaa. Kysyttyäni, että missä kyseisiä ihmisiä elelee, en saanut kysymykseen vastausta. Niinhän se usein …

”Miehelläni olisi ollut täysi syy alkaa vihata minua, mutta hän sanoikin että kaikki on hyvin”

”Minun vuoroni antaa arvostusta ex-miehelleni. Olimme yhdessä kaksitoista vuotta, joista viimeiset viisi vuotta naimisissa. Viimeisen kolmen vuoden aikana suhteemme väljähtyi ja lakkasi monella tapaa olemasta. Me annoimme sen olla. Siinä se kulki sivussa ja ajattelimme, että emme muuta edes kaipaa elämäämme. Kunnes tapahtui se mitä tässä tilanteessa saattaa tapahtua, ihastuin …

Kuulutko sinä siihen puolikkaaseen joka on joskus ihastunut suhteen ulkopuoliseen ihmiseen vai siihen puolikkaaseen joka ei myönnä sitä?

Yle kirjoitti jouluviikolla yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, joka kertoi suhteen ulkopuolisista ihastumisista. Tutkimuksen mukaan noin puolet parisuhteissa olleista ihmisistä on parisuhteessaan ihastunut suhteen ulkopuoliseen ihmiseen kerran tai useammin. Ihastuminen ei tutkimuksen mukaan ole sukupuolisidonnaista, vaan ihastumisia tapahtuu tasaisesti sukupuolesta riippumatta. ”Keihin varatut ihmiset sitten ihastuvat? Yleisimmin ihastuksen kohteena on joku ennestään tuttu …

”Mitä jos silloin tällöin pistäytyminen vieraissa olisikin se avioliiton liima?”

”Oon naimisissa, ollut jo 5 vuotta. Mun avioliitto on hyvä. Ainoa hankala asia tässä avioliitossa olen minä. Mä oon tuuliviiri, suurien tunteiden (niin hyvässä kuin pahassa) ihminen. Kyllästyn helposti. Ennen avioliittoani olen ehtinyt harrastaman paljon seksiä. Paljon erilaista ja ihan helvetin monen tyypin kanssa. Mukaan on mahtunut myös muutamia samaa …

”Olen naimisissa, mutta ihastunut toiseen”

Kirjoitin sulle joitakin viikkoja sitten siitä, kun petin puolisoani ja harrastin seksiä toisen kanssa sekä kerroin samaan hengenvetoon sen olevan taivaallista, tai ainakin sen, etten sitä osannut juurikaan katua enkä olisi jättänyt mitään tekemättä. Kerroin hyvin päättäväisesti myös, ettei jatkoa ole luvassa ja tilanteet ovat hankalia puolin ja toisin jatko-osan …

”Rakkaani löysi uuden ihastuksen, jonka jälkeen minusta tuli hänen salainen rakastaja”

”Onko sulla ollut aiheena kun rakas on löytänyt uuden ihastuksen, mutta samalla sinusta onkin tullut kumppanisi rakastaja… Mietin kauan, että voiko tällaista ilmaista ja kertoa mihinkään. En ole tätä avannut edes lähimmilleni. Kaikilla on se illuusio, että joko ollaan kauniisti ja siveellisesti yhdessä taikka erotaan, melkein aina riitaisasti. Me mieheni …

”Koen itseni törkeän syylliseksi, koska muutuin niin paljon avioliittomme aikana”

”Olen juuri eronnut muutamia vuosia yli neljänkymmenen.  Minulla on lapsia, vanhin teini-ikäinen. Olin avioliitossa 20 vuotta. En olisi milloinkaan uskonut, että minä eroan. Siis niin, että minä hakisin eroa. Ex-puolisoni mielestä se olisi riittänyt, että hän rakastaa ja minun olisi pitänyt yrittää enemmän. Hän ei hyväksy eroa ja kertoo puheluin …