”Vatsan pohjasta kiepsahtaa. Ilta on jo pitkällä ja sinun on aika lähteä kotiin. Seisomme ulkona, on jo pimeää, pikkuinen pakkanen kylmettää käsiä. Kätesi kietoutuvat ympärilleni, halaat. Vastaan sinun halaukseesi. Kasvoni ovat kaulaasi vasten, huuleni melkein koskevat ensimmäistä kertaa sinun ihoasi. Käännän päätäni ja painan sen rintaasi vasten. Tartut lujemmin minuun. Hetken päästä päästät otettasi löysemmälle ja painat pehmeät huulesi minun huuliani vasten.
Haluat olla itsenäinen, kuten minäkin. Harrastaa omia juttuja, tehdä omien ystävien kanssa juttuja niin kuin ennenkin. Viettää aikaa yksin, jotta osaisi nauttia yhdessäolon hetkistä täysin rinnoin. Ennakkoajatuksina molemmilla, että tutustutaan pikkuhiljaa, annetaan itsellemme ja toisillemme aikaa. Toisen tapaamisen jälkeen molemmat tiesivät, ettei se tule menemään niin. Ei sinnepäinkään. Sen jälkeen olemme viettäneet yhdessä kaikki yöt ja päivät. Me ollaan nuoria ja hullutellaan.. kokemusvuosia elämästä kuitenkin vasta vuosisata takana.
Eräänä yönä kirjoitit selkääni kirjaimet R A K A S. Tai ainakin ajattelin niin sinun kirjoittaneen. Lupasin hetkeä aiemmin olla jo hiljaa ja olinkin, mutta sisälläni hykertelin. Odotin aamuun ja kysyin, että teitkö niin ja vastasit virnistellen, että onpa minulla pitkät piuhat.
Olit lähdössä, halattiin, suudeltiin, kumpikaan ei malttanut päästää irti, sanoin rakastavani sinua ja vastasit: niin minäkin sinua. Meidän piti olla ensimmäinen yö erossa, mutta niin ei käynytkään. Olit kohta taas jo matkalla luokseni. Halusit kertoa sen minulle takaisin, käyttäen oikeita sanoja, kasvotusten.
Vietämme illat ja yöt yhdessä, näemme välillä myös lounaan merkeissä. Painan pääni olkaasi vasten ja siirrän kaulallasi olevan sormuksen kaulasi kauneimpaan kohtaan, keskelle, siihen pieneen kuoppaan johon solisluusi johdattavat, kun kuljetan sormenpäitäni ihollasi. Kerrot että se on teidän parisuhdesormus. Jatkat hiljaa, että siinä kaulalla on paikka kahdelle sormukselle ja se paikka on ollut varattu siitä hetkestä, kun tapasit minut.
Meidän sormuksissamme tulee lukemaan päivämäärä, jona tapasimme ensimmäisen kerran. Ne eivät ole kihlasormukset. Kihlat ovat lupaus avioliitosta, yhteiskunnallisesta monogaamisesta instituutiosta. Meille ne ovat lupaus rakkaudesta, lupaus vapaudesta, lupaus vapaudesta rakastaa sydämemme valittua tai valittuja.
En ole itkenyt rakkaudesta vuosiin, ennen kuin sinun kanssasi, en ole nauranut kumppanin kanssa kyyneleet silmissä myöskään vuosiin ennen kuin nyt. Sinun kanssasi.
Sinun kanssasi.
Sinun kanssasi nautin jokaisesta hetkestä, jokaisesta kosketuksesta, jokaisesta katseesta, niistä hetkistä, kun vaihdamme puhtaat petivaatteet, jotta voimme sotkea ne taas. Niistä hetkistä tai alkuyön tunneista, kun keskustelemme peloista, heikkouksista, iloista, haluista, toiveista, tulevaisuuden velvoitteista, ihan kaikesta maan ja taivaan, järjen ja tunteen välillä.
Herään usein öisin ja katson sinua ja toivon, että olisi jo aamu, että voisin taas puhua sinulle ja suudella sinua ja kietoutua sinuun.
Aina en malta odottaa aamuun."
