”Olet julkaissut viime aikoina ihania tekstejä seksistä. Karita Mattilan mahtava twiitti – ihana naiseus ja ihana Suomi, kun meillä kaikki ovat vapaita tekemään mitä haluavat. Voi mennä baariin, ihastua ja harrastaa nautinnollista seksiä tuntemattoman kanssa.

Tai sitten voi tehdä niin kuin minä, ja toinen palstallesi kirjoittanut, ja nauttia seksistä oman kumppanin kanssa.
Luin tänään lounastauollani tarinan naisesta, joka toteuttaa fantasioitaan 20 vuotta kestäneessä parisuhteessa yhdessä puolisonsa kanssa. Tarina sai sydämeni sykkimään niin, että lähetin viereisessä huoneessa etätöitä tekevälle miehelleni viestin ”Haluaisitko rakastella seuraavalla tauolla?”
Ei mennyt aikaakaan, kun mieheni lopetti työpuhelunsa, tuli hymyillen keittiöön ja kysyi ”mikäs viesti tämä oli?” Katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme. Kävin laittamassa oman työkoneen Teamsin ”Älä häiritse” -tilaan ja menin makuuhuoneeseen alusvaatteisillani odottamaan miestäni.
Hän tuli luokseni samalla riisuuntuen ja rakastelimme kesken työpäivän.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinenkään. Tämä on meidän tapamme juhlistaa parisuhdettamme ja nauttia toisistamme.
Jos syystä tai toisesta olen kuusikymppisenä sinkku, toivon voivani tehdä juuri niin kuin Karita Mattila, ja nauttia elämästä. Paino sanalla nauttia.”

1 kommentti

  1. Meillä on todella usein päivällä töiden lomassa seksiä. Toki ne pitää olla aikataulutettuja, ja usein saattaa jopa olla, että Herra X merkkaa seksihetken ihan kalenteriin. Mutta mieluummin näin, kun väsyneenä illalla. Tai no minä jaksaisin, mutta Herra X, ei ole yhtään iltaihmisiä. Korona toi etätyön, ja se jäi osittain pysyväksi. Mikä sen paremmin piristää päivää, kun hyvä seksi ja orgasmit töiden lomassa. Kyllä on useinkin saattanut olla, että hyvä kun X on ehtinyt pillumehut pestä käsistään, kun hyppää Teamsiin tai aloittaa puhelun. Toivottavasti moni muukin tekee näin, ja jos yhdessä vaikka ollaan etätöissä kotona.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *